Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.06.2023/Pykälä 279


 

 

Kaupunginvaltuuston 19.6.2023 kokouksen päätösten täytäntöönpano

 

KH 21.06.2023 § 279  

    

 

Kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

 

todeta, että kaupunginvaltuuston päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä, ja että ne ovat täytäntöönpanokelpoisia.

 

Samalla kaupunginhallitus päättää panna ne täytäntöön ja tehdä sitä varten seuraavat toimenpiteet ja ilmoitukset:

 

§ 63 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

§ 64 Pöytäkirjantarkastajien valinta

 

63-64 §:t eivät aiheuta toimenpiteitä.

 

§ 65 Riihivaaran tilan ranta-asemakaavan hyväksyminen

 

65 § Päätöksestä ilmoitetaan kaupunkirakennelautakunnalle ja rakennus- ja ympäristölautakunnalle sekä lähetetään kaavan hyväksymistä koskeva päätös ja kaavakartta sekä -selostus mahdollisine lausuntoineen ja muistutuksineen viivytyksettä Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Lisäksi kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä ilmoitetaan kaupunkirakennepalvelujen kaavoituksen toimesta viivytyksettä niille viranomaisille, kunnan jäsenille ja muistutuksen tehneille, jotka ovat sitä pyytäneet kaavan ollessa nähtävillä.

Sen jälkeen, kun kaavan hyväksymispäätös on saavuttanut lainvoiman, päätöksestä kuulutetaan siten kuin kunnalliset ilmoitukset julkaistaan ja voimaan tullut kaava lähetetään Pohjois-Karjalan maakuntaliitolle. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle lähetetään ilmoitus kaavan voimaantulosta.

 

§ 66 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Joensuun Yrityskiinteistöt Oy:n lainan

vakuudeksi

 

66 § Ilmoitetaan Joensuun Yrityskiinteistöt Oy:lle, talouspalveluihin ja allekirjoitetaan takausasiakirjat.

 

§ 67 Strategiakauden talous- ja investointilinjaukset

§ 68 Valtuutettujen Karita Kaita ja Outi Mara ynnä muiden valtuustoaloite

varhaiskasvatus- ja lähikoulupalveluiden säilyttämisestä Niittylahden alueella

§ 69 Joensuun Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite laillisesta graffitiseinästä tai -kujasta Joensuuhun

§ 70 Valtuutettu Ella Partasen ym. valtuustoaloite sukupuolitietoisen budjetoinnin

käytöstä Joensuun talousarviotyössä

§ 71 Valtuutettu Eero Bogdanoffin ja valtuutettu Sami Laitilan ym. valtuustoaloite

jäähallin korjauksen ja uuden jäähallin rakentamisen tuomisesta uudelleen

valtuuston päätettäväksi

§ 72 Vuoden 2022 kuntalaisaloitteet

§ 73 Vuoden 2022 valtuustoaloitteet

§ 74 Kaupunginvaltuuston kokoontuminen syyskaudella 2023

 

67-74 §:t eivät aiheuta toimenpiteitä.

 

§ 75 Valtuutettu Alia Dannenbergin ynnä muiden valtuustoaloite tilapäisen

valiokunnan asettamisesta

 

75 § Lähetetään hallintopalveluihin valmisteltavaksi.

 

Päätös:   

Hyväksyttiin yksimielisesti.

Timo Elo saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana.