Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 29.08.2023/Pykälä 52


 

 

Vanhustenviikko 2023

 

VANHNEU 27.02.2023 § 15 

 

 

Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty jo vuodesta 1954 lähtien lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Sitä seuraava viikko on Vanhustenviikko.

 

Vanhustenpäivän valtakunnallista pääjuhla pidetään seuraavan kerran Iisalmessa 1.10.2023 ja Vanhustenviikkoa vietetään 1.-8.10.2023 teemalla:

 

"Tehdään iästä numero".

 

Ehdotus:

Vanhusneuvosto merkitsee ajankohdan tiedoksi ja käy keskustelun vanhustenviikon 2023 toteuttamisesta Joensuussa.

 

Päätös:

Päätettiin, että aloitetaan vanhustenviikon valmistelu. Työryhmään valittiin Kimmo Vartiainen, Eira Väänänen ja Marja Paavonkallio. Etsitään vanhustenviikon järjestelyihin ja toteutukseen yhteistyökumppaneita eläkeläisyhdistyksistä, kaupungin kulttuuritoimesta ja ammattikorkeakoululta.

 

Ohjelman linjauksesta päätettiin alustavasti seuraavasti: Varataan tila pääjuhlan pitämistä varten sunnuntaille 1.10. tai maanantaille 2.10. Pyritään järjestämään tapahtumia viikon aikana alueen palvelutaloissa ja/tai muissa yleisissä tiloissa.

 

 

VANHNEU 28.03.2023 § 25 

 

 

Tilannekatsaus vanhustenviikon järjestelyistä. Kokoukseen on kutsuttu Karelia AMK:n yliopettaja Terhi Myller keskustelemaan mahdollisesta yhteistyöstä.

 

 

Ehdotus:

Merkitään tiedoksi ja päätetään tarvittaessa toimenpiteistä.

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi Karelia AMK:n ehdotus vanhustenviikkoon liittyvästä ohjelmasta. Todettiin, että ajankohdasta johtuen AMK:n toteutettavaksi sopisi vanhustenviikolle ajoittuva, parituntinen tapahtuma. AMK:n toteuttama tilaisuus täydentäisi muita vanhustenviikolla järjestettäviä tapahtumia Joensuun keskusta- ja reuna-alueilla.

 

Vanhustenviikon pääjuhlaa varten on varattu alustavasti Carelia-sali sunnuntaina 8.10. Ohjelmasta ja valitusta päivästä riippuen on myös muita tilavaihtoehtoja. Työryhmä jatkaa vanhustenviikon suunnittelun parissa.

 

VANHNEU 25.04.2023 § 35 

 

 

Tilannekatsaus vanhustenviikon järjestelyistä.

 

Ehdotus:

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös:

Työryhmä esitteli suunnitelman pääjuhlan ohjelmasta. Viikolle ajoittuvia muita tapahtumia ja esittäjiä on myös selvitetty. Kulttuuri- ja liikuntapalvelujen sekä viestinnän kanssa on pidetty yhteispalaveri, jossa kartoitettu mm. kaupungin tapahtumia ja/tai etuja iäkkäille vanhustenviikolla.

 

Merkittiin tiedoksi suunnitelma.

 

Merkitään pöytäkirjaan, että Kimmo Vartiainen poistui kokouksesta klo 11.37 ja Marja-Leena Räsänen poistui klo 11.41.

 

 

VANHNEU 30.05.2023 § 43 

 

 

Tilannekatsaus viikon ja pääjuhlan ohjelmasta ja kustannuksista.

 

Ehdotus:

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös:

Merkittiin tilanne tiedoksi.

 

Todettiin, että pääjuhlan ohjelma on valmis ja vanhustenviikon ajalle on järjestymässä muita tapahtumia. Esimerkiksi musiikkiesityksiä keskusta-alueen palvelutalojen lisäksi Enoon, Kiihtelysvaaran ja Reijolaan.

 

 

VANHNEU 29.08.2023 § 52  

286/00.01.02.06/2023  

 

Tilannekatsaus viikon ja pääjuhlan ohjelmasta ja kustannuksista. Ohjelmaesitteen laatiminen ja painatus.

 

Ehdotus:

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös:

Pääjuhlan ohjelma on valmis ja viikko-ohjelma lähes valmis. Päätettiin, että painatetaan Vanhustenviikon tapahtumista A3-kokoinen juliste.