Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 24.01.2024/Pykälä 7


 

 

Tiedoksi merkittävät asiat

 

VAMNEUV 24.01.2024 § 7  

    

 

Maksuttomia kelaus- ja liikuntavuoroja talvikaudeksi Joensuu Areenalle

Joensuun liikuntapalvelut tarjoaa vammaisille ja pitkäaikaissairaille henkilöille maksuttomia kelaus- ja liikuntavuoroja talvikauden ajaksi Joensuu Areenalle. Vuorolle tulijalla tulee olla vammaisliikuntakortti, EU:n vammaiskortti tai liikkumisesteisen pysäköintitunnus. Vuorolle saa ottaa avustajan mukaan.

 

Vuoroja järjestetään 12.12.2023 alkaen tiistaisin klo 10–12 ja torstaisin klo 13–15. Omatoimivuoroille on varattu käyttöön koko juoksurata, jota kukin käyttäjä voi hyödyntää itselleen sopivalla tavalla esimerkiksi keilaukseen tai kävelyyn. Halliin kuljetaan ala-aulan sisäovista, jotka ovat avoinna kelaus- ja liikuntavuorojen ajan. Vuorot ovat käytössä huhtikuun 2024 loppuun saakka. Vuoroperuutuksista ilmoitetaan Areenan aulassa sekä osoitteessa joensuu.fi/kelaus-ja-liikuntavuorot.

 

Joensuu Areenan (Mehtimäenaukio 2, 80110 Joensuu) läheisyydessä on neljä ilmaista liikkumisesteisten pysäköintipaikkaa. Kaksi paikkaa sijaitsee pääsisäänkäynnin oikealla puolella noin 10 metriä sisäänkäynnistä ja toiset kaksi sijaitsee noin 40 metriä sisäänkäynnistä samassa suunnassa. Areenan pääsisäänkäynnin ulko-ovi on automaattisesti avautuva liukuovi, joka aukeaa 100 cm leveydelle. Sisäänkäynnillä on noin 2 cm korkea kynnys. Sisäovet saadaan avattua 164 cm leveydelle. Kynnys on noin 2,5 cm korkea ja ovien vierestä löytyy liuska, jolla kynnyskorkeutta saa pienennettyä. Tarkemmat esteettömyystiedot löytyvät osoitteesta joensuu.fi/joensuu-areena.

 

Lisätietoa vammaiskorteista osoitteessa joensuu.fi/vammaiskortti.

 

Ehdotus:

Vammaisneuvosto päättää

 

merkitä tiedoksi.

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.