Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 10.04.2024/Pykälä 23



 

 

Ikääntyneiden sosiaalipalvelujen odotusajat 1.7. - 31.12.2023

 

VANHNEU 20.02.2024 § 14 

 

 

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 (Vanhuspalvelulaki) 26 § edellyttää kuntia julkaisemaan puolivuosittain tiedot siitä, missä ajassa iäkäs henkilö voi saada hakemansa sosiaalipalvelut. Tiedot on julkaistava sellaisia menetelmiä käyttäen, että iäkkäillä henkilöillä on tosiasiallinen mahdollisuus tietojen saamiseen.

 

Ohessa tiedot Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen (Siun sote) ikääntyvien sosiaalipalvelujen keskimääräisistä odotusajoista ajalla 1.1.2022–31.12.2023 ja edellisten kolmen puolivuotiskauden odotusajat.

 

Tiedot edellytetään laitettavaksi nähtäville kuntien virallisille ilmoitustauluille ja kuulutuksena internetsivuille. Odotusajat on myös saatettava tiedoksi kuntien neuvottelukuntien ja vanhusneuvostojen puheenjohtajille.

 

Palvelu

Odotusaika (vrk) 1.1. - 30.6.2022

Odotusaika (vrk) 1.7. - 31.12.2022

Odotusaika (vrk) 1.1. - 30.6.2023

Odotusaika (vrk) 1.7. - 31.12.2023

Tilapäinen kotihoito

4

9

10

8

Säännöllinen kotihoito

3,8

7,8

17,1

7,8

Ateriapalvelut

5,6

4,5

7,5

8,6

Turvapalvelut

12,9

12,6

8

11,4

Omaishoidon tuki

17,8

18,9

17,7

16,8

Ympärivuorokautinen palveluasuminen*

123,1

113,1

98,8

123,7

*Nimellä ”Tehostettu asumispalvelu” 31.12.2022 saakka

 

Ehdotus:

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös:

Vanhusneuvosto päätti tehdä hyvinvointialueelle selvityspyynnön koskien Ympärivuorokautisen palveluasumisen odotusaikaa.

 

Vanhusneuvosto vaatii hyvinvointialueen hallitusta selvittämään, että millä tavalla se aikoo lyhentää odotusajan lähemmäksi inhimillisesti hyväksyttävää 60 vuorokautta. Ympärivuorokautisen palveluasumisen odotusaika on vuoden 2023 lopun puolivuotistiedon mukaan 123 vuorokautta, mikä on kohtuutonta ja epäinhimillistä.

 

VANHNEU 10.04.2024 § 23  

215/00.01.02.06/2024  

 

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue - Siun sote on lähettänyt vastauksen vanhusneuvoston selvityspyyntöön. Vastaus liitteenä.

 

Ehdotus:

Vanhusneuvosto merkitsee tiedoksi saadun vastauksen.

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.