Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 2


 

 

Talouskatsaus lokakuu 2022

 

Kunnanhallitus 12.12.2022 § 362 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Ilpo Huurinainen

 

Asian tausta Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaisesti laaditaan osavuosikatsaukset. Osavuosikatsauksessa esitetään keskeinen taloustilanne ja tavoitteiden toteutuminen alkuvuoden aikana ja alustava kuvaus toteuttamisesta loppuvuoden aikana.

 

 Käyttötalousosan toteutuminen 31.10.2022

 Toimintatuotot (sisäiset ja ulkoiset) ovat toteutuneet kokonaisuutena talousarviossa suunniteltua paremmin toteutuma prosentin ollessa 86,6 %. Tuloryhmien kesken on jonkinverran eroa tämän suhteen. Tuet ja avustukset ovat toteutuneet alkuvuosipainotteisesti, kuten aikaisempinakin vuosina, mutta selvästi talousarviossa arvioitua suurempana (147 %). Ulkoisten toimintatuottojen 5,11 milj. euroa toteumaprosentti on 88,35%.

 

 Toimintakulujen (sisäiset ja ulkoiset) toteutumaprosentti on 82,2 %. Toteutuminen on edennyt talousarviosuunnitelman mukaisesti. Kaikissa menoryhmissä on pysytty hyvin talousarvion puitteissa. Vertailtavuutta rajoittaa hieman v. 2021 valmistuneiden Poikolan koulun ja asumisyksikön hankinnat ja toisaalta v. 2022 kiihtynyt inflaatio. Ulkoisten toimintakulujen 33,61 milj. euroa toteumaprosentti on 82,04 %. Toimintakulujen kasvu verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan on ollut 0,6 %.

 

 Siun soten palvelujen laskutus on toteutunut talousarvion ja sopimuksen mukaisesti kiinteänä kuukausilaskutuksena alkuvuonna. Toistaiseksi kuluksi ei ole kirjattu pakollista varausta, jonka suuruudeksi arvioidaan alijäämän osalta n. 1,2 miljoonaa euroa ja palkkaharmonisaation osalta summa on avoin. Palkkaharmonisaatiokustannuksen ennakoidaan Juuan osalta olevan 0,8 -1,5 milj. euroa, mikäli asia toteutuu kuntien maksuvastuulle.Asiasta ei ole edelleenkään ratkaisua.

 

 Toimintakate on toteutunut hieman talousarviossa ennakoitua parempana ja lähes edellisen vuoden tasolla. Toimintakatteen muutos edelliseen vuoteen verrattuna on 0,31%, 0,09 milj. euroa.

 

 Verotulot ja valtionosuudet ovat toteutuneet talousarviota paremmin, Verotulojen toteutumisprosentti oli 91,39 % ja valtionosuuksien 85,26 %.

 Sekä valtionosuuksien että verotulojen ennakoidaan toteutuvan talousarviossa arvioitua paremmin vuonna 2022. Tuloveroa on talousarvioon budjetoitu 11,35 milj. euroa. Toteutuma on lokakuun lopussa 9,75 milj. euroa (85,97 %). Koko vuoden tuloveron ennakoidaan toteutuvan hieman talousarviossa arvioitua suurempana. Yhteisöveroa on talousarvioon budjetoitu 1,95 milj. euroa. Yhteisöveron toteutuma on lokakuun lopussa 2,35 milj. euroa (120,42 %). Koko vuoden yhteisöveron ennakoidaan olevan n. 2,4 - 2,5 milj. euroa. Kiinteistöveroa on talousarvioon budjetoitu 1,21 milj. euroa. Kiinteistöveron toteutuma on lokakuun lopussa 1,23 milj. euroa (95,4 %). Kiinteistövero kertyy pääasiassa syksyn aikana. Koko vuoden kiinteistöveron ennakoidaan toteutuvan hieman talousarviossa arvioitua suurempana.

 

 Valtionosuuksia on talousarvioon 2022 budjetoitu 21,61 milj. euroa. Elokuun alusta valtionosuus on maksettu hieman suurempana kuin alkuvuonna (n. 20 000 €/kk). Peruspalvelujen valtionosuuksien (TA 14,37 milj. euroa) toteutuma on lokakuun lopussa 12,01 milj. euroa (83,54 %). Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasauksen (TA 4,53 milj. euroa) toteutuma on lokakuun lopussa 3,80 milj. euroa. Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksien (TA -0,092 milj. euroa) toteutuma on lokakuun lopussa -0,070 milj. euroa. Verotulomenetysten kompensaation (TA 2,80 milj. euroa) toteutuma on lokakuun lopussa 2,70 milj. euroa (96,39 %). Valtionosuuksien  ennakoidaan toteutuvan v. 2022 hieman talousarviota paremmin, n. 22,0 milj euroa.

 

 Rahoitustuotot- ja kulujen toteutuma ko. jaksolla on arvioitua parempi 364 827 euroa, jota on talousarviossa 308 950 euroa. Tälle jaksolle ovat kirjautuneet PKSn osinkotuotot, jotka ovat talousarviossa ennakoitua suuremmat. Loppuvuonna ei ole odotettavissa merkittäviä rahoitustuottoja.

 

 Vuosikate talousarviossa 2022 on 1,26 milj. euroa ja poistot 1,98 milj. euroa. Lokakuun lopussa toteutunut oman toiminnan vuosikate on 3,56 milj. euroa. Tämä ei sisällä Siun soten vuosikatetta alentavasti korjaavaa alijäämää (1,2 milj. euroa) ja palkkaharmonisaatiokustannusta (0,8 - 1,5 milj. euroa). Talousarviossa poistoiksi arvioitiin 1,975 milj. euroa. Poistot ovat toteutuneet talousarviossa suunnitellun mukaisesti.

 

 Vuoden 2022 talousarviossa tilikauden tulos on 0,72 milj. euroa negatiivinen ja alijäämä 0,45 milj. euroa. Tilikauden tulos ilman korjauseriä lokakuun lopussa on n. 1,89 milj. euroa. Poistoeron kirjauksen jälkeen tilikauden ylijäämä lokakuun lopussa on n. 2,18 milj. euroa.

 

 Vuoden 2022 tilikauden tuloksen odotetaan kunnan oman toiminnan osalta toteutuvan talousarviossa arvioitua parempi ja olevan ylijäämäinen. Tähän vaikuttavat pääasiassa ennakoitua parempi vero- ja valtionosuuskertymä ja toimintatuottokertymä sekä toimintamenojen hillitty kasvu inflaation tuottamista hintapaineista huolimatta.

 

 Siun soten ennakoitu alijäämäksi vuodelle 2022 on ennustettu 32 miljoonaa euroa, josta Juuan kunnan osuus on 1,2 milj. euroa. Syksyn aikana on haettu keinoja alijäämän pienentämiseksi mm. omaisuuden myymisestä. Tällä hetkellä tilanne on se, että esillä olleet myynnit eivät toteudu.

 

 Lisäksi mahdolliset Siun soten palkkaharmonisoinnin kustannukset vaikuttavat kunnan tulosta alentavasti. Palkkaharmonisoinnista sopimisen keskeneräisyyden takia lopullisen ennusteen tekeminen on vaikeata. Näiden vaikutusta ei ole kirjattu kirjanpitoon ajalla 1.1 - 31.10.2022. Ottaen huomioon sote-toimintaan liittyvät lisäkustannukset 2,0 - 2,7 milj. euroa odotetaan vuoden 2022 jäävän lähelle nollatulosta tai alijäämäiseksi.

 

 Vuoden 2022 talousarviossa on varattu pitkäaikaisten lainojen nostoon 3,3 milj euroa ja lyhytaikaisten lainojen nostovara on 3,0 milj. euroa. Tammikuussa 2022 maksettiin suunnitellusti pois vuonna 2021 nostettu 5,0 milj. euron lyhytaikainen laina sekä nostettiin vuoden 2021 7,0 milj. euron pitkäaikainen talousarviolaina. Uusia lainoja ei ole otettu vuonna 2022. Aikaisempia lainoja on lyhennetty suunnitellusti alkuvuonna 0,35 milj. euroa. Vuoden 2022 lainalyhennykset ovat 0,7 milj. euroa (2. erä joulukuussa). Maksuvalmius on ollut riittävä tammi-lokakuussa.

 

 Investoinnit 31.10.2022

 

 Investointien toteumaprosentti on 56,55 %. Investointeihin varattua määrärahaa oli käytetty 1 546 000 eurosta 874 302 euroa. Vuoden 2022 talousarviossa olevista investoinneista osa jää toteutumatta kokonaan tai osin. Koko talousarvioon varattu investointibudjetti ei toteudu kokonaan vuonna 2022. Joidenkin laite- ja kalusteinvestointien osalta on edelleen riskinä, että laitetoimitukset viivästyvät vuoden 2023 puolelle toimittajien toimitusvaikeuksista johtuen.

 

 Suurista investoinneista kunnantalon ulkopuolisen alueen peruskorjauksen (TA, 500 000 euroa) toteutuma 489 850 euroa (97,98 %) ja koulun pihan (TA 500 000 euroa) toteutuma 311 006 euroa (62,2 %). Molempien osalta mm. asfaltointi/päällystystyöt jäävät vuodelle 2023.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee osavuosikatsauksen tietoonsa saatetuksi ja saattaa sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

Kunnanvaltuusto 30.01.2023 § 2  

421/02.02.02.01/2022  

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päätti saattaa osavuosikatsauksen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi. 

 

Päätös Hyväksyttiin.