Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 26


 

 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2023 eduskuntavaaleja varten.

 

Kunnanhallitus 13.02.2023 § 26  

49/00.00.00.01/2023  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Aki Jäppinen

 

Asian tausta Eduskuntavaalien vaalipäivä on sunnuntaina 2.4.2023 klo 9:00 - 20:00 ja ennakkoäänestys on 22. - 28.3.2023.

 

  Juuan kunta muodostaa yhden äänestysalueen ja  vaalipäivän äänestyspaikkana on:

 

   Kunnantalo, Poikolantie 1, 83900 JUUKA

 

 

  Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava

 

 

1)      kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme; sekä

 

2)      laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme.

 

  Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2019) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu.

 

 Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

  Eduskuntavaaleissa ehdokkaana oleva ehdokas ei voi toimia eduskuntavaaleissa vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

 

 Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalilautakunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalilautakunnan tehtävissä, kuitenkin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: vaalilautakunnan jäsenenä oleva ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi ei saa toimia vaalilain 73 §:n 2 momentissa tarkoitettuna äänestäjän avustajana.

 

 Vaalitoimikunnan jäsenenä tai varajäsenenä ei voi toimia eduskuntavaaleissa ehdokkaana oleva ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

 

 Saman henkilön valitsemiselle vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan ei ole estettä, koska tehtäviä ei hoideta samanaikaisesti.

 

 

 

 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten ja varajäsenten paikkoja täytettäessä on noudatettava em. poliittista tasapuolisuutta ja tasa-arvolakia. Koska vaalitoimikunnassa on kuitenkin vain kolme jäsentä, ei tasa-arvolaissa säädettyä 40 % vähimmäiskiintiötä voida noudattaa kuin toiseen sukupuoleen nähden.

 

  Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus asettaa vuoden 2023 eduskuntavaalien toimittamista varten: 
- Vaalilautakuntaan viisi (5) jäsentä ja vähintään viisi (5) varajäsentä kutsumisjärjestyksessä sekä määrää jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
- Laitosäänestyksen toimittamista varten vaalitoimikuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja yhden jäsenen sekä vähintään kolme (3) varajäsentä kutsumisjärjestyksessä.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti valita vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan eduskuntavaalien 2023 toimittamista varten seuraavasti:

 

 Vaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet:

 

 Eija Meriläinen      puh. joht.

 Pekka Nykänen    vara. pj.

 Seppo Lyytinen     jäsen

 Salla Ruokolainen jäsen

 Jukka Hyttinen      jäsen

 

 Pertti Wickström    varajäsen

 Juha Saarelainen  varajäsen

 Riitta Kukkonen     varajäsen

 Marja-Liisa Huisko varajäsen

 Sirpa Tuovinen       varajäsen

 

 Vaalitoimikunnan jäsenet ja varajäsenet:

 

 Aira Karttunen          puh. joht.

 Sirpa Tuovinen         vara. pj.

 Lauri Vaakanainen   jäsen

 

 Anneli Porokka      varajäsen

 Juha Saarelainen  varajäsen

 Aira Miettinen        varajäsen