RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtionosuuspäätökset 2022
Kunnanhallitus 13.02.2023 § 20
199/02.05.01.00/2022
Valmistelija Talouspäällikkö Ilpo Huurinainen
Asian tausta Kunnanhallitukselle tuodaan tiedoksi valtioneuvoston päätös VN/34157/2021-OKM-24 opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävän valtionosuuden sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävän rahoituksen tarkistamisesta vuodelle 2022.
Kunnanhallitukselle tuodaan tiedoksi valtioneuvoston päätös VN/27336/2021-OKM-4 Kansalaisopistojen vuoden 2022 valtionosuuden perusteena käytettävien opetustuntien määrän vahvistaminen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee valtionosuuspäätökset tietoonsa saatetuksi ja tyytyy päätöksiin.
Päätös Hyväksyttiin.
Talouspäällikkö Ilpo Huurinainen oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |