Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 21



 

 

Talousarvion 2023 täytäntöönpano-ohje täsmennys

 

Kunnanhallitus 23.01.2023 § 9 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Ilpo Huurinainen p. 040 104 2003

 

Asian tausta Kunnanvaltuusto on 28.11.2022 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2023. Liitteenä olevalla talousarvion täytäntöönpano-ohjeella kunnanhallitus ohjeistaa lautakuntia ja viranhaltijoita käyttösuunnitelmien laatimisessa ja talousarvion käytännön toteuttamisessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan talousarvion 2023 täytäntöönpano-ohjeen

 

Perustelut Kunnanhallituksen lakisääteisenä tehtävänä on vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta

 

Sovellettavat säädökset Kuntalain 39 §:n 1 momentin 2 kohta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Talouspäällikkö Ilpo Huurinainen oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

 

 

Kunnanhallitus 13.02.2023 § 21  

16/02.02.00/2023  

 

Valmistelija Talouspäällikkö Ilpo Huurinainen

 

Asian tausta Kunnanhallituksen 23.1.2023 § 9 hyväksymää talousarvion 2023 täytäntöönpano-ohjetta on tarvetta täsmentää, koska ohjeesta oli jäänyt pois henkilöstöasioita koskeva ohjeistus, jossa kunnanjohtajalle annetaan toimivalta tehdä tehtäväkohtaisen palkan määräaikaiseen, enintään talousarviovuoden loppuun kestävään palkkauksen korottamiseen tehtävien vaativuuden määräaikaisesti muuttuessa sekä ohjeistus palkkatason määrittämiseen uuden työntekijän aloittaessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä täsmennetyn täytäntöönpano-ohjeen liitteen mukaisesti.  

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Talouspäällikkö Ilpo Huurinainen oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.