Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 10


 

 

Talousarviomuutosesitykset vuoden 2023 talousarvioon

 

Kunnanhallitus 17.04.2023 § 68 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Ilpo Huurinainen

 

Asian tausta Kunnanhallituksen alaisten hallinnon ja teknisen toimialan talousarviot laadittiin syksyllä 2022 edellisen vuoden toteutumaan perustuen ja sillä hetkellä käytettävissä oleviin tietoihin perustuen. Talousarvioon vaikutti erityisesti sote-menojen poistaminen. Talousarviossa todettiin jo aiemmin muutostarpeita sekä tulojen että menojen osalta, koska kaikkia menoja ja tuloja ei osattu 2022 puolella täysin ennakoida.

 

 Käsillä olevassa asiassa talousarviomuutos perustuu keskeisesti valtuustoon hyväksymään kuntastrategiaan ja sen painopistealueisiin.

 

Hallinnon toimiala

 

Yleishallinto

 

Hallinnon toimialalle kirjatatut verotulot perustuivat loppukesän 2022 ennusteisiin. Maaliskuussa 2023 tehdyn ennusteen ja kunnan oman arvion mukaan kunnallisverotuloennuste on hieman kasvanut. Talousarvioon esitetään tehtäväksi 245 000 euron lisäys talousarviomuutoksena kustannuspaikalle 1010 Rahoitus ja tilille 5000 Kunnan tulovero.

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi toukokuussa 2022 ympäristöterveydenhuollon sopimuksen ja määrärahat olivat kustannuspaikalla 1027 sote. Vuodelle 2023 ei talousarviossa varattu erillistä määrärahaa tuon sopimuksen menoihin. Kustannuspaikalle 1027 (Ympäristöterveydenhuolto tilille 4470) Muut palvelut esitetään lisättäväksi 150 000 euron määräraha.

 

Elinkeinotoiminnan kustannuspaikka 1111

 

Juuan kunnan kuntastrategiassa yhtenä painopistealueena on aktiivinen hankerahoituksen hyödyntäminen. Hankerahoitusta haetaan Euroopan unionin Suomeen ja Pohjois-Karjalaan osoitettujen alue- ja rakennepolitiikan ohjelmakauden rahoituksesta. Rahoitusta kanavoi mm. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto. Juuka on osallistunut myös Elinkeino- liikenne, ja -ympäristökeskuksen rahoittamaan Pimeän matkailun hankkeeseen. Yleisesti ottaen kunnan omarahoitusosuus on 10-30 % hankkeen kokonaiskustannuksista. Kunnan kannalta hankkeet on erinomaisia, sillä pienellä rahoituksella haetaan suurta vaikuttavuutta.

 

Aktiivisesta hanketoiminnasta huolimatta, talousarvioon ei varattu välttämätöntä omarahoitusosuutta. Hankkeita ei voida toteuttaa ilman niihin varattua määrärahaa. Elinvoimavastaava on arvioinut, että alueiden kehittämishankkeiden omarahoitusosuuksiin talousarviovuodelle tarvitaan 45 000 euron lisämääräraha (tilille 4741 Maksetut rahoitusosuudet),

 

Vireillä on esimerkiksi Matkailun kansainvälistymishanke sekä matkailuyritysten osaamisen kehittämisen hanke, jota tehtäisiin yhteistyössä Lieksan kehittämispalvelut ja Kolin Matkailu Oy:n kanssa.

 

Rahoitusta näihin haetaan JTF rahoituksesta, jonka tuki % on noin 80%. Kehittämiseen tarvitaan hankkeiden omarahoitusosuudet. Hankkeisiin mukaan lähtemisestä päätettäisiin erikseen, mutta omarahoitusosuuteen tulisi olla varautunut etukäteen. Lisäksi esitetään lisärahoitusta 35 000 euroa tilille 4340 Asiantuntijapalvelut kehittämishankkeiden ja esiselvitysten asiantuntijapalveluiden hankintaan menossa olevien hankkeiden toteuttamiseen. Tästä rahoituskokonaisuudesta on tarkoitus rahoittaa mm. aluekehittämisen niitä asiantuntijapalveluita, joita ei voi hankkeilla toteuttaa.

 

Tekninen toimiala

 

Vuokrasopimukset Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen kanssa on saatu valmiiksi. Vuokrankorotusten indeksimuutokset ovat talousarviossa 2022 ennakoitua suurempia, ja tältä osin esitetään tuloarvion korottamista kustannuspaikalle 6401 Rakennukset tilille Asuntojen vuokrat 50 000 euroa ja tilille 3420 Muiden rakennusten vuokrat 100 000 euroa.

 

Kaikkiaan esitetään tuottoja lisättäväksi 395 000 euroa ja toimintakuluja  230 000 euroa. Talousarviovuodesta on siten muodostumassa hivenen arviota positiivisempi.

 

Selvyyden vuoksi todettakoon, että toiminta- ja vuosikatteiden sekä toiminnan tuloksen muutos on 165 000 euroa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy kunnanhallituksen esityksen vuoden 2023 talousarviomuutoksista.

 

Perustelut Edellä mainitut

 

Sovellettavat säädökset Kuntalain 39 §

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

Kunnanvaltuusto 24.04.2023 § 10  

117/02.02.00/2023  

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy kunnanhallituksen esityksen vuoden 2023 talousarviomuutoksista.

 

Päätös Asko Vattulainen esitti, että kunnanvaltuusto päättää lisätä vuoden 2023 talousarvion yksityistieavustuksiin 30 000 euroa, siten että yksityistieavustukset olisivat kokonaisuudessaan 150 000 euroa vuonna 2023. Arvi Martikainen ja Jari Miettinen kannattivat Asko Vattulaisen tekemää esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että on tullut kunnanhallituksen päätösesityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa kunnanhallituksen esitys on JAA ja Asko Vattulaisen esitys on EI.
Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 15 JAA ääntä ja 7 EI ääntä sekä yksi TYHJÄ ääni.

Puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen päätösehdotuksen.