Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 12


Henkilöstöraportti 2022 khall 27.3.2023 § 56

 

 

Henkilöstöraportti vuodelta 2022

 

Kunnanhallitus 27.03.2023 § 56 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Aki Jäppinen

 

Asian tausta Kunnan henkilöstöraporttiin on kerätty keskeisiä tietoja kunnan henkilöstöstä vuodelta 2022.

 

 Henkilöstöraportissa on tietoja mm. henkilöstönmäärästä, henkilöstökuluista, ikäjakaumasta, sairauspoissaoloista ja työnantajan toimenpiteistä työhyvinvoinnin tukemisessa.

 

 Henkilöstöraportin tarkoituksena on antaa tietoa organisaation henkilöstönvoimavaroista,               niissä tapahtuneista muutoksista. Raportin avulla voidaan arvioida niitä muutos -ja kehityssuuntia, joilla voidaan edesauttaa henkilöstöntyökykyä ja työssäjatkamista pitkäjänteisesti.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee henkilöstöraportin tietoonsa saatetuksi ja saattaa sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

Kunnanvaltuusto 24.04.2023 § 12  

98/01.00.02/2023  

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus saattaa henkilöstöraportin kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.