RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 61
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Juuan kunnan ja Ely-keskuksen välinen sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä
Kunnanhallitus 27.03.2023 § 61
87/00.04.00/2023
Valmistelija Marja Ruokolainen
Asian tausta Kotoutumisen edistämisestä annetun kotoutumislain 1386/2010 (jäljempänä kotoutumislaki) 41 §:n mukaan kunta voi tehdä ELY-keskuksen kanssa sopimuksen lain 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä.
Lakimuutokset kotoutumislain muuttamisesta (1083/2022) ja vastaanottolain muuttamisesta (1084/2022) tulivat voimaan 1.3.2023. Lakimuutokset turvaavat tilapäistä suojelua saavien palvelut ja varmistavat, että kunnilla ja hyvinvointialueilla on riittävästi rahoitusta palveluiden järjestämiseen.
Kunnat ovat oikeutettuja valtion maksamiin korvauksiin kotoutumispalveluiden järjestämisestä kotoutumislain mukaisesti. Korvaukset on tarkoitettu pakolaisten ohjaukseen ja neuvontaan sekä muuhun kotoutumista tukevaan toimintaan. Korvaukset jakautuvat laskennallisiin korvauksiin ja toteutuneiden kulujen mukaan maksettaviin korvauksiin. Lisäksi kunnat saavat valtionosuuksia.
Korvausten edellytyksenä on kotoutumislain mukaisesti tehty kunnan kotouttamisohjelma ja Elinkeino-, liikenne- ja ympäristö-keskuksen (ELY-keskus) kanssa tehty sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä. Tilapäistä suojelua saavalla on mahdollisuus hakea kotikuntaa, kun hän on oleskellut Suomessa vuoden ajan.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ottaa asian käsiteltäväkseen.
Kunnanhallitus päättää hyväksyä Juuan kunnan ja ELY-keskuksen välisen sopimuksen kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |