Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 76


 

 

Ehdotukset 6.12.2023 myönnettävistä kunniamerkeistä

 

Kunnanhallitus 17.04.2023 § 76  

74/01.02.03.01/2023  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Henri Tanskanen

 

Asian tausta Itä-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt toimialueeltaan esityksiä vuoden 2023 itsenäisyyspäivänä myönnettävistä Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkeistä.

 

 Tasavallan presidentti antaa kunniamerkit kotimaisille siviilihenkilöille vuosittain itsenäisyyspäivänä 6.12. Aluehallintovirasto tekee esityksiä kunniamerkeistä valtiovarainministeriölle, sisäministeriölle, sosiaali- ja terveysministeriölle, maa- ja metsätalousministeriölle sekä opetus- ja kulttuuriministeriölle. Virasto voi lähettää vain tietyn määrän ehdotuksia ministeriöihin, joten esityksiä joudutaan karsimaan. Ritarikuntien hallitus tekee lopulliset esitykset annettavista kunniamerkeistä tasavallan presidentille.

 

 Kunnanhallituksen esittämät kunniamerkkiehdotukset tulee toimittaa Itä- Suomen aluehallintovirastoon huhtikuun 28. päivään 2023 mennessä.

 

 Ehdotuksen tulee perustua ehdokkaan henkilökohtaisiin ansioihin. Virka- ja palvelusvuodet eivät sinänsä voi olla kunniamerkin antamisen perusteena.

 

 Ensisijaisena lähtökohtana kunniamerkin antamiselle ovat ne keskitason yläpuolella olevat ansiot, jotka asianomainen on osoittanut omalla ammattialallaan tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä.

 

 Jos kunniamerkkiä ehdotetaan kunnalliselle luottamushenkilölle, on ehdotettavasta henkilöstä ilmoitettava samalla hänen päätoimensa ja koulutuksensa sekä muutkin kuin pelkästään luottamustoimen hoitamiseen liittyvät ansiot.

 

 Itä-Suomen aluehallintoviraston kirje on esityslistan oheismateriaalina

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää tarvittaessa kunniamerkkien hakemisesta

 

Sovellettavat säädökset Kuntalain 39 ja Kunnanhallituksen päätös 14.3.2022 § 204.

 

Päätös Kunnanhallitus antoi kunnanjohtajalle evästykset kunniamerkkien hakemiseen.