RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 66
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Avustusanomus, Pielisen Messut 2023
Kunnanhallitus 17.04.2023 § 66
107/14.01.00/2023
Valmistelija Kunnanjohtaja Henri Tanskanen
Pielisen Messut ovat kiertäneet jäsenpaikkakunnilla vuodesta 2009 alkaen, Juuka liittyi mukaan vuonna 2020 Nurmeksen ja Valtimon yhdistyttyä. Pielisen Messuilla yritykset, yrittäjät ja yrittäjyys ovat näkyvästi esillä.
Pielisen Messuyhdistys ry anoo avustusta 2000 euroa Pielisen Messut tapahtuman toteuttamiseen Juuassa 10.-11.6.2023. Hakemus on liitteenä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Esitän kunnanhallitukselle, että se myöntää haetun 2000 euroa Pielisen Messuyhdistys Ry:lle tapahtuman järjestämiseen.
Perustelut Pielisen messut järjestetään nyt ensi kertaa sitten koronapandemian. Tapahtuma aktivoi kuntalaisia ja tuo kunnalle näkyvyyttä. Yrittäjien tukeminen on linjassaan kuntastrategian kanssa.
Sovellettavat säädökset Juuan kunnan hallintosäännön 5 luvun 2 §:n 2 momentin 1 kohta.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |