RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 89
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Osavuosikatsaus 1/2023
Kunnanhallitus 15.05.2023 § 89
136/02.02.02.01/2023
Valmistelija Talouspäällikkö Ilpo Huurinainen
Asian tausta Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaisesti laaditaan osavuosikatsaukset. Osavuosikatsauksessa esitetään keskeinen taloustilanne ja tavoitteiden toteutuminen alkuvuoden aikana. Maailman tilanne ei ole merkittävästi muuttunut vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu ja hintojen ja korkojen nousu jatkuu edelleen. Bruttokansantuotteen ennakoidaan supistuvan Suomessa tänä vuonna 0,2 %. Yksityisen kulutuksen ennakoidaan vähenevän, kun hintojen ja korkotason nousu heikentävät kotitalouksien reaalisia tuloja.
Osavuosikatsauksessa vuosien 2023 ja 2022 luvut eivät ole kaikilta osin vertailukelpoisia johtuen hyvinvointialueuudistuksesta. Erityisesti muutos vaikuttaa hallinnon ja teknisen toimialoihin. Luvut sisältävät sekä sisäiset että ulkoiset erät.
Alkuvuonna talous on toteutunut talousarviossa suunnitellun mukaisesti, mutta kokonaisuutena hieman ennakoitua paremmin. Toimintatuottojen (TA 8,5 milj. euroa) toteutuma on 2,2 milj. euroa, tot. 25,5 %. Toimintakulujen toteutuma on 4,5 milj. euroa, tot. 24,4 %. Verotuloja on talousarvioon budjetoitu 8,2 milj. euroa, toteutuma on 3,0 milj. euroa (37,4 %). Verotuloja on kertynyt hieman talousarviossa ennakoitua enemmän. Poikkeama johtuu pääasiassa tammikuun tilityksen oletettua suuremmasta verokertymästä. Lisäksi alkuvuoden yhteisöverokertymä on ollut hieman ennakoitua parempi. Valtionosuuksien kertymä on toteutunut talousarvion mukaisesti. Vuosikate ja toiminnan ylijäämä ovat toteututuneet ennakoitua paremmin johtuen verokertymistä alkuvuonna. Kunta-alan palkkaratkaisun mukaiset palkankorotukset ja kertakorvaukset näkyvät menoissa kesäkuusta alkaen, joka vaikuttaa loppuvuoden toteutumiin. Alkuvuonna 2023 ei ole nostettu uusia lainoja. Investointimenot ovat toteutumassa myöhemmin tänä vuonna ja mahdolliset rahoitustarpeet toteutuvat niiden myötä. Lukuja ja tavoitteita esitellään tarkemmin osavuosikatsauksessa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee osavuosikatsauksen tietoonsa saatetuksi ja saattaa sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |