RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.05.2023/Pykälä 102
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pyyntö rahoituksen uudelleen kohdentamiseksi, Vaara-Karjalan Leader ry
Kunnanhallitus 23.05.2023 § 102
115/00.04.02/2023
Valmistelija Talouspäällikkö Ilpo Huurinainen
Asian tausta Vaara-Karjalan Leader ry. on tehnyt hakemuksen aiemmin maksetun rahoituksen uudelleen kohdistamisesta. Muutos ei aiheuta lisäkustannuksia.
Yhdistys pyytää, että se voisi kohdentaa uudelleen Juuan kunnan Leader-yhdistykselle maksamaa kuntarahoitusta siten, että siirtymäkaudella 2021-2022 käyttämättä jäänyt kuntarahoitus ohjataan lyhentämättömänä alueen nuorten toiminnan tukemiseen PÄTÄKKÄ-nuorisorahoituksen kautta, jonka tavoitteena on tukea nuorten yhdessä tekemistä ja nuorisoyrittäjyyttä.
Uudelleen kohdennettavissa oleva rahoitus on Juuan kunnan osalta yhteensä 13 300 €. Rahoitus käytetään kokonaan nuorten toteuttamiin toimiin ohjelmakaudella 2023 - 2027. Juuan kunta rahoittaa vuosittain Vaara-Karjalan Leader ry:n toimintaa paikallisen leader-strategian toteuttamista. Kuntarahoitus osuutta jyvitetään rahoitettaviin leader-hankkeisiin ja sekä Leader-ryhmän toimintarahaan.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että
1. kunnanhallitus ottaa asian käsittelyyn.
2. rahoituksen käyttötarkoituksen voi muuttaa esitetyllä tavalla.
Perustelut Kuten yllä on todettu, muutos ei aiheuta lisäkuluja. Nuorison osallisuuden kehittäminen on osa kuntastrategiaa ja kunnan näkökulmasta on perusteltua että rahoitus ohjautuu tarkoituksenmukaisella tavalla ja jota kohderyhmä on toivonut.
Sovellettavat säädökset Juuan hallintosäännön 10 luvun 7 §:n 4 momentti
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |