RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 115
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanvaltuuston puheenjohtajiston vaali
Kunnanhallitus 19.06.2023 § 115
176/00.00.01.00/2023
Valmistelija Hallintojohtaja Aki Jäppinen
Asian tausta Kuntalain 18 §:n mukaan valtuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia toimikaudekseen, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa.
Valtuuston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajilla on läsnäolo- ja puheoikeus kunnanhallituksen kokouksessa.
Hallintosäännön 13 luvun 1 §:n mukaan valtuustossa on kaksi (2) varapuheenjohtajaa.
Juuan kunnanvaltuusto on päättänyt 16.8.2021 §:ssä 23, että valtuuston puheenjohtajien toimikausi on kaksi vuotta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se suorittaa puheenjohtajien vaalin määräämäkseen toimikaudeksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |