RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 16.06.2023/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen järjestelyerä 1.6.2023
Henkilöstöjaosto 16.06.2023 § 18
192/01.02.01.02/2023
Valmistelija hallintojohtaja Aki Jäppinen
Asian tausta Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimukseen (OVTES) paikallinen järjestelyerä 1.6.2023 koostuu yhteensä 0,4% ja 0,3% suuruisista paikallisista järjestelyeristä sekä 1,2% kehittämisohjelmaerästä, eli paikallisen järjestelyerän suuruus on kokonaisuudessaan 1,9%. Paikallisen järjestelyeränä jaettavan summan suuruus lasketaan OVTES sopimuksen piiriin kuuluvan henkilöstön yhden kuukauden palkkasummasta. 1.6.2023 käytettävän paikallisen järjestelyerän suuruus Juuassa on 3 034 €/kk. OVTES:in piiriin Juuassa kuuluu yhteensä 66 viranhaltijaa/työntekijää.
Paikalliset järjestelyerät kohdennetaan tehtäväkohtaisten palkkojen korotuksiin tehtäväkohtaista palkkaa koskevan paikallisen arviointijärjestelmän perusteella ja henkilökohtaisiin lisiin henkilökohtaista lisää koskevan paikallisen arviointijärjestelmän perusteella. Paikallista järjestelyerää kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita ovat henkilöstön saatavuuden turvaaminen, paikallisten palkkausepäkohtien korjaaminen sekä tuloksellisuutta ja tuottavuutta edistävien toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukeminen.
Työantaja ja pääsopijajärjestöjen edustaja ovat neuvotelleet kesäkuussa 2023 OVTES:n paikallisen järjestelyerän 1.6.2023 käyttämisestä. Neuvotteluissa osapuolet saavuttivat yhteisen näkemyksen siitä, että järjestelyerä 1.6.2023 lukien kohdistetaan varhaiskasvatuksen opettajien tehtäväkohtaisen palkan korottamiseen ja lisäksi paikallisesti sovittujen OVTES:n TVA-tekijöiden perusteella siten, että ajalla 1.6. -31.7.2023 tällä hetkellä maksettavien TVA-tekijöiden perusteella maksettavia lisiä korotetaan 39€/kk liitteen mukaisesti.
1.8.2023 lukien TVA-tekijöiden perusteella maksettavat lisät päivittyvät, kun tällöin käyttöön tulevat uudet TVA-tekijät: sokeat oppilaat/opiskelija sekä Digituutorointi ja lukumäärät tarkentuvat miten paljon TVA-tekijöitä on käytössä lukuvuonna 2023-24.
Esittelijä Hallintojohtaja Jäppinen Aki
Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää jakaa Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) järjestelyerän 1.6.2023 liitteen mukaisesti Varhaiskasvatuksen opettajien tehtäväkohtaisen palkan korottamiseen ja lisäksi paikallisesti sovittujen OVTES:n TVA-tekijöiden perusteella siten, että ajalla 1.6. -31.7.2023 maksussa olevia TVA-tekijöiden perusteella maksettavia lisiä korotetaan 39€/kk liitteen mukaisesti.
1.8.2023 lukien TVA-tekijöiden perusteella maksettavat lisät päivittyvät, kun tällöin käyttöön tulevat uudet TVA-tekijät: sokeat oppilaat/opiskelija sekä Digituutorointi ja myös maksussa olevat TVA-tekijöiden lukumäärät tarkentuvat lukuvuoden 2023-24 alussa.
Sovellettavat säädökset hallintosääntö 5 luku 3 § henkilöstöjaoston tehtävät kohta 2.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |