Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 14.08.2023/Pykälä 28


 

 

Eropyyntö Juuan kunnan luottamustehtävistä, Kortelainen Reijo

 

Kunnanhallitus 19.06.2023 § 117 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Aki Jäppinen

 

Asian tausta Reijo Kortelainen on pyytänyt eroa kaikista Juuan kunnan luottamustoimista 1.5.2023 alkaen paikkakunnalta muuton vuoksi.

 

 Reijo Kortelainen on Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen varavaltuutettu, sekä tarkastuslautakunnan jäsen.

 

 Kuntalain 78 § säädetään seuraavasti:

 

 "Vaalikelpoisuuden menettäminen

 Jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuutetun osalta päätöksen tekee valtuusto. Päätös pannaan täytäntöön heti."

 

 Tarkastuslautakunnasta ja sen tehtävistä säädetään kuntalain (410/2015) 121 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan valtuusto asettaa tarkastuslauta­kunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.

 

 Vaalikelpoisuuden rajoituksista tarkastuslautakuntaan säädetään kuntalain 75 §:ssä momentissa. Vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole:

 

 1. kunnanhallituksen jäsen;

 2. pormestari ja apulaispormestari;

 3. henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormesta­rin tai apulaispormestarin hallintolain (434/2003) 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen;

 4. henkilö, joka on kunnan tai kunnan määräämisvallassa olevan yhteisöön tai säätiön palveluksessa;

 5. henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.

 

 Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta (23 §). Kunnanjohtaja tai pormestari johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa (24 §). Kunnan tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja tai pormestari (68 §). Kunnanhallituksen jäsenet, kunnanjohtaja tai heidän hallintolain 28.2-3 §:ssä tarkoitettu läheinen eivät ole vaalikelpoisia tarkastuslautakuntaan. Kunnanhallituksen varajäseniä ei mainita erikseen, koska toimielimen varajäsenistä on voimassa, mitä varsinaisista jäsenistä säädetään.

 

 Kunnan ja kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluk­sessa olevat henkilöt eivät ole vaalikelpoisia tarkastuslautakuntaan. Palvelussuhteelta edellytetään kuitenkin pysyväisluonteisuutta: enintään kuuden kuukauden pituinen väliaikainen palvelussuhde ei aiheuta vaalikelpoisuuden puuttumista tai menettämistä (ks. 37 §).

 

 Kunnan tilintarkastus ulottuu konsernitilinpäätöksen kautta myös kunnan määräämisvallassa oleviin yhteisöihin ja säätiöihin. Kuntakonsernin palveluksessa olevat henkilöt eivät ole vaalikelpoisia tarkastuslautakuntaan. Kunnan määräämisvalta yhteisössä ja säätiössä määräytyy samoin kuin muissakin vaalikelpoisuussäännöksissä.

 

 Tarkastuslautakuntaan ei voida valita henkilöä, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Säännös rajaa vaalikelpoisuutta tarkastuslautakun­taan siten kuin vaalikelpoisuudesta kunnanhallitukseen 73 §:ssä säädetään. Lain 73 §:n johtolauseen mukaan vaalikelpoisia kunnanhallitukseen eivät ole myöskään henkilöt, jotka eivät ole vaalikelpoisia valtuustoon.

 

 Tämän vuoksi vaalikelpoisuutta tarkastuslautakuntaan rajoittaa myös 72 §, jossa säädetään vaalikelpoisuudesta valtuustoon.

 

 - Kuntalain 72.1 §:n 1 kohdassa tarkoitetut valtion virkamiehet.

 - Kuntalain 72.1 §:n 4 kohdassa tarkoitetut kuntayhtymän palveluksessa olevat henkilöt.

 - Kuntalain 73.1 §:n 4 kohdassa tarkoitetut liikeyritysten johtohenkilöt.

 - Kuntalain 73.2 §:n tarkoitetut henkilöstön edunvalvonnasta vastaavat henkilöt

 

 Laissa miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta määrätään, että kunnalli­sissa toimielimissä, valtuustoa lukuun ottamatta, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

 Kuntalain 32 §:n mukaisesti toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta tai muutoin toisin säädetä.

 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että

Kunnanvaltuusto toteaa Reijo Kortelaisen Juuan kunnan luottamustoimet kunnanvaltuuston Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen varavaltuutettuna ja tarkastuslautakunnan jäsenenä päättyneeksi, koska Reijo Kortelainen on menettänyt vaalikelpoisuuteensa luottamustoimiin paikkakunnalta muuton vuoksi.

Kunnanvaltuusto valitsee Reijo Kortelaisen sijaan tarkastuslautakunnan jäseneksi uuden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

Kunnanvaltuusto 14.08.2023 § 28  

164/00.00.01.00/2023  

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että

Kunnanvaltuusto toteaa Reijo Kortelaisen Juuan kunnan luottamustoimet kunnanvaltuuston Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen varavaltuutettuna ja tarkastuslautakunnan jäsenenä päättyneeksi, koska Reijo Kortelainen on menettänyt vaalikelpoisuuteensa luottamustoimiin paikkakunnalta muuton vuoksi.

Kunnanvaltuusto valitsee Reijo Kortelaisen sijaan tarkastuslautakunnan jäseneksi uuden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.

 

Päätös Kunnanvaltuusto totesi Reijo Kortelaisen Juuan kunnan luottamustoimet päättyneeksi.

Kunnanvaltuusto valitsi tarkastuslautakunnan jäseneksi toimikauden loppuun saakka Tero Hiltusen ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Kastehelmi Miettisen.