RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 189
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ehdollisten virantäyttöjen vahvistaminen
Kunnanhallitus 09.10.2023 § 189
319/01.01.01.01/2023
Valmistelija Kunnanjohtaja
Asian tausta Juuan kunnanhallitus on aiemmin kuluneena vuonna valinnut vakituisiin virkoihin seuraavat henkilöt:
Hyvinvointijohtaja Virpi Nevalainen
Hyvinvointipäällikkö Anne Niskanen
Tilapalvelupäällikkö Kati Heinonen
Kuntatekniikan päällikkö Jussi Heiskanen
Virkoihin valinnat on suoritettu ehdollisena. Edellytyksenä on ollut viranhaltijalaissa säädetty hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilasta.
Todettakoon, että kaikki edellä mainitut henkilöt ovat esittäneet lääkärintodistuksen ja ovat terveydellisesti kelpoisia virkaan. Heille on annettu viranhaltijalain 9 §:ssä säädetty viranhoitomääräys.
Kunnanhallituksen tulee täten vahvistaa virkoihin valinta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Esitän kunnanhallitukselle, että se vahvistaa edellä mainittujen virkojen osalta virkoihin valinnat ja poistaa ehdollisuuden.
Perustelut Ehdollisuudelle ei ole laissa säädetty perustetta.
Sovellettavat säädökset Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (7 §:n 1 momentti)
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |