RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 39
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2024
Kunnanhallitus 23.10.2023 § 195
Valmistelija talouspäällikkö Ilpo Huurinainen
Asian tausta Kuntalain 111 §:n mukaan valtuuston on päätettävä kunnan kiinteistöveroprosenteista ja kiinteistöverolain 11 §:n mukaan päätös on tehtävä samaan aikaan varainhoitovuoden tuloveroprosentin määräämisen kanssa. Kiinteistöveroprosentit määrätään prosentin sadasosan tarkkuudella. Kiinteistöverolain 11 § 4 momentin mukaan kunnan tulee ilmoittaa kiinteistöveroprosentit verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Kiinteistöveroprosentti ilmoitetaan verottajalle samalla kertaa tuloveroprosentin kanssa.
Kiiinteistöverolakia ollaan hallitusohjelman mukaisesti muuttamassa siten, että maapohjaan sovellettava veroprosentti eriytettäisiin yleisestä kiinteistöveroprosentista. Uudistuksessa maapohjan veron alaraja nousee 1,30 prosenttiin (nykyinen vaihteluväli 0,93- 2,00 %). Rakennuksien osalta ala- ja yläraja säilyvät entisellä tasolla. Tästä johtuen on päätettävä erilliset verokannat maapohjalle ja rakennuksille. Muutos tulisi voimaan vuoden 2024 alusta. Eduskunta ei ole vielä päättänyt asiasta, josta johtuen veroprosentti joudutaan päättämään ehdollisena. Alarajan korottamisen tulovaikutus Juuan kunnalle on noin 84 000 euroa vuodessa. Kiinteistöverokertymän vuonna 2024 ennakoidaan olevan 1 400 000 euroa Kuntaliiton lokakuun ennusteessa.
Kiinteistöverolain mukaan seuraavat kiinteistöveroprosentit on määrättävä:
1) Yleinen kiinteistövero
2) Vakituisten asuinrakennusten veroprosentti
3) Muiden asuinrakennusten veroprosentti
Lisäksi kunnanvaltuusto voi erikseen määrätä seuraavat kiinteistöveroprosentit:
4) Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti
5) Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosentti
6) Eräiden laitosten veroprosentti
Vuodelle 2023 kunnanvaltuusto määräsi seuraavat veroprosentit:
1) Yleinen kiinteistövero 1,00 %
2) Vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,45 %
3) Muiden asuinrakennusten veroprosentti 0,99 %
4) Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistövero 0,00 %
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se määrää vuodelle 2024 seuraavat kiinteistöveroprosentit:
1) Yleinen kiinteistövero 1,00 %
2) Maapohjan kiinteistövero 1,30 % ehdolla että eduskunta päättää asiasta valmistelun mukaisesti alarajan korottamisesta. Mikäli eduskunta ei muuta lakia esitetyllä tavalla, jää maapohjan osalta voimaan yleinen kiinteistöveroprosentti
3) Vakituisen asuinrakennusten veroprosentti 0,45 %
4) Muiden asuinrakennusten veroprosentti 0,99 %
5) Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistövero 0,00 %
Perustelut Kiinteistöveroprosentti on päätettävä lain perusteella vuosittain ja ilmoitettava verottajalle 17.11.2023 mennessä.
Sovellettavat säädökset Kiinteistöverolaki 11 §, kuntalaki 111 §
Päätös Hyväksyttiin.
Talouspäällikkö Ilpo Huurinainen oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.
Kunnanvaltuusto 30.10.2023 § 39 Julkinen
329/02.03.02.00/2023
Päätösehdotus Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se määrää vuodelle 2024 seuraavat kiinteistöveroprosentit:
1) Yleinen kiinteistövero 1,00 %
2) Maapohjan kiinteistövero 1,30 % ehdolla että eduskunta päättää asiasta valmistelun mukaisesti alarajan korottamisesta. Mikäli eduskunta ei muuta lakia esitetyllä tavalla, jää maapohjan osalta voimaan yleinen kiinteistöveroprosentti
3) Vakituisen asuinrakennusten veroprosentti 0,45 %
4) Muiden asuinrakennusten veroprosentti 0,99 %
5) Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistövero 0,00 %
Päätös Matti Halonen esitti Keskusta-oikeisto-valtuustoryhmän puolesta, että kunnanvaltuusto määrää vuodelle 2024 Muiden asuinrakennusten veroprosentiksi 1,30% ja muilta osin kunnanvaltuusto määrää vuoden 2024 kiinteistöveroprosentit kunnanhallituksen esityksen mukaisesti.
Jarmo Vepsäläinen Juuan sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän puolesta ja Jari Miettinen Perussuomalaisten valtuustoryhmän puolesta kannattivat esitystä.
Puheenjohtaja totesi, että on tullut kannatettu muutosesitys.
Puheenjohtaja kysyi valtuustolta, onko valtuusto yksimielisesti tehdyn muutosesityksen takana. Valtuusto oli yksimielisesti tehdyn muutosesityksen takana.
Puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuusto hyväksyi Matti Halosen muutosesityksen ja kunnanvaltuusto määräsi yksimielisesti vuodelle 2024 seuraavat kiinteistöveroprosentit:
1) Yleinen kiinteistövero 1,00 %
2) Maapohjan kiinteistövero 1,30 % ehdolla että eduskunta päättää asiasta valmistelun mukaisesti alarajan korottamisesta. Mikäli eduskunta ei muuta lakia esitetyllä tavalla, jää maapohjan osalta voimaan yleinen kiinteistöveroprosentti
3) Vakituisen asuinrakennusten veroprosentti 0,45 %
4) Muiden asuinrakennusten veroprosentti 1,30 %
5) Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistövero 0,00 %
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |