Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 40


Kunnanvaltuusto 30102023 § 40 äänestysptk.

 

 

Kunnan tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2024

 

Kunnanhallitus 23.10.2023 § 196 

 

 

Valmistelija talouspäällikkö Ilpo Huurinainen

 

Asian tausta Kuntalain 111 §:n mukaan kunnanvaltuusto päättää kunnan tuloveroprosentista ja verotusmenettelystä annetun lain 91a § mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Tuloveroprosentti tulee jatkossa ilmoittaa prosenttiyksikön kymmenyksen tarkkuudella. Aiemmin tuloveroprosentti on ilmoitettu neljänneksien tarkkuudella. Tästä johtuen kaikkien kuntien on muutettava veroprosenttiaan vähintään tältä osin.

 

Juuan tuloveroprosentti oli vuosina 2014-2022 20,75, josta se laski hyvinvointialueuudistuksen johdosta 8,11 % vuodelle 2023. Jatkossa tuloveroprosentti olisi 8,1 %, koska se ilmoitetaan kymmenyksen tarkkuudella. Tämä tarkoittaisi kunnan tuloveron vähentymistä noin 5 - 6000 eurolla.

 

Verotettavasta tulosta ja maksettavasta verosta tehtävien vähennysten vuoksi tuloveroprosentti ei kerro todellista veroastetta. Todellinen veroaste saadaan laskettua vertaamalla maksuunpannun kunnallisveron ja ansiotulojen suhdetta sekä tehtäviä vähennyksiä. Kuntaliiton laskelmien mukaan efektiivinen veroaste Juuassa vuonna 2023 on 5,21 %. Ennakoitu kunnallisverotuotto vuonna 2023 veroprosentilla 8,11 / efektivisellä 5,21 % on n. 5,6 milj. euroa. Kokonaisverotuoton ennakoidaan olevan vuonna 2023 n. 8,5 milj. euroa.

 

Vuodelle 2024 ennakoidaan tulo-, yhteisö- ja kiinteistöverotuottojen laskevan n. 0,5 milj. euroa, vähennystä n 5,9 %. Vuoden 2024 kokonaisverotuottojen ennustetaan olevan n. 8,0 miljoonaa euroa, josta tuloveronosuus on 5,26 milj. euroa laskettuna 8,10 veroprosentilla efektiivisen veroprosentin ollessa 5,32 %. Kiinteistöveron ennustetaan hieman kasvavan ja yhteisöveron laskevan.

 

Vuodelle 2023 ennakoitu valtionosuustuotto on n. 3,2 milj. euroa (ilman kotikuntakorvausta). Valtionosuus on lokakuun 2023 valtiovarainministeriön lokakuun ennakkölaskelman mukaan alenemassa 1,2 milj. eurolla, noin 2,0 milj. euroon (ilman kotikuntakorvausta). Kotikuntakorvaus huomioiden valtionosuus on n. 1,8 milj. euroa. Muutos tapahtuu Hyvinvointialueuudistuksen johdosta, koska valtionosuutta siirretään kunnilta aiemmin ilmoitettua enemmän hyvinvointialuiden rahoitukseen.

 

Tästä johtuen esitetään tuloveroprosentin korottamista 0,3 prosenttiyksiköllä 8,4 posenttiin. Korotuksen tuoma lisäys verotuottoon laskettuna kokonaisprosentilla 8,4 on n. 290 000 euroa. Efektiivisellä veroprosentilla laskettu todellinen lisätuotto Juuan kunnalle on noin 200 000 euroa. Korotuksella ei voida, eikä tavoitella, katettavan valtionosuuksien ja verotulojen laskun kokonaisvaikutuksen kompensointia.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2024 tuloveroprosentiksi määrätään 8,4 prosenttia.

 

Perustelut Valtionosuuden ja verotulojen merkittävästä leikkaamisesta ja verotulojen vähentymisestä aiheutuu Juuan kunnalle yhteensä noin 1,6 -1,7 milj. euron verorahoitteisten tulojen vähennys. Tulojen vähentymistä ei voida kompensoida vastaavilla menojen säästöillä tai laskutettavien tulojen lisäyksillä vuodelle 2024. Talousarviota vuodelle 2024 ollaankin tekemässä alijäämäisenä. Tavoitteena veronkorotuksella on pienentää alijäämää.

 

 

Sovellettavat säädökset  Kuntalaki 11§, Veromenettelystä annettu laki 91 §

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Talouspäällikkö Ilpo Huurinainen oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

 

Kunnanvaltuusto 30.10.2023 § 40 Julkinen

330/02.03.01.00/2023  

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2024 tuloveroprosentiksi määrätään 8,4 prosenttia.  

 

Päätös Matti Halonen esitti Keskusta-oikeisto-valtuustoryhmän puolesta että kunnanvaltuusto määrää vuoden 2024 tuloveroprosentiksi 8,5 prosenttia.

Jarmo Vepsäläinen Juuan sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän puolesta ja Jari Miettinen Perussuomalaisten valtuustoryhmän puolesta kannattivat esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että tullut kannatettu muutosesitys joten suoritetaan nimenhuutoäänestys jossa kunnanhallituksen pohjasesitys on JAA ja Matti Halosen kannatettu muutosesitys on EI.
Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 4 JAA-ääntä ja 19 EI-ääntä.
Puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuusto hyväksyi Matti Halosen muutosesityksen ja määräsi vuoden 2024 tuloveroprosentiksi 8,5 prosenttia.