Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 207

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2024 presidentinvaalia varten

Kunnanhallitus 06.11.2023 § 207 Julkinen

353/00.00.00.01/2023  

Valmistelija hallintojohtaja Aki Jäppinen

Asian tausta Vuoden 2024 presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 17.-23.1.2024 ja ulkomailla 17.-20.1.2024.

 Mahdollinen toinen vaali toimitetaan kahden viikon kuluttua sunnuntaina 11.2.2024. Toisen vaalin ennakkoäänestys on kotimaassa 31.1. - 6.2.2024 ja ulkomailla 31.1.-3.2.2024.

  Juuan kunta muodostaa yhden äänestysalueen ja vaalipäivän äänestyspaikkana on:

   Kunnantalo, Poikolantie 1, 83900 JUUKA

  Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava

1)           kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme; sekä

2)           laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme.

 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2023) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu.

 Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 Saman henkilön valitsemiselle vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan ei ole estettä, koska tehtäviä ei hoideta samanaikaisesti.

 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten ja varajäsenten paikkoja täytettäessä on noudatettava em. poliittista tasapuolisuutta ja tasa-arvolakia. Koska vaalitoimikunnassa on kuitenkin vain kolme jäsentä, ei tasa-arvolaissa säädettyä 40 % vähimmäiskiintiötä voida noudattaa kuin toiseen sukupuoleen nähden.

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa vuoden 2024 presidentinvaalin toimittamista varten:  
- Vaalilautakuntaan viisi (5) jäsentä ja vähintään seitsemän (7) varajäsentä kutsumisjärjestyksessä sekä määrää jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. 
- Laitosäänestyksen toimittamista varten vaalitoimikuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja yhden jäsenen sekä vähintään kolme (3) varajäsentä kutsumisjärjestyksessä.

Päätös Kunnanhallitus asetti vuoden 2024 presidentinvaalin toimittamista varten:  

Vaalilautakuntaan viisi (5) jäsentä ja  kuusi (6) varajäsentä kutsumisjärjestyksessä sekä määrää jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. 

Risto Alanko, puh. joht.
Pekka Nykänen, vara. pj.
Eija Meriläinen, jäsen
Salla Ruokolainen, jäsen
Jukka Hyttinen, jäsen

Pertti Wickström, varajäsen
Juha Saarelainen, varajäsen
Riitta Kukkonen, varajäsen
Marja-Liisa Huisko, varajäsen
Aira Miettinen, varajäsen
Päivi Kähkönen, varajäsen

Vaalitoimikuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja yhden jäsenen sekä kolme (3) varajäsentä kutsumisjärjestyksessä:

Aira Karttunen, puh. joht.
Riitta Tuononen, vara. pj.
Lauri Vaakanainen, jäsen

Anneli Porokka, varajäsen