Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 241



 

 

 

Kunnanhallitus 18.12.2023 § 241 Julkinen

395/00.03.01/2023  

 

Valmistelija talouspäällikkö Ilpo Huurinainen

 

Asian tausta Valtuustoon tehtävistä säädetään kuntalain 14 §. Kohdan 7 mukaan valtuusto päättää kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista. Aiempi ohje sisäisen valvonnan perusteista on päätetty kunnanvaltuustossa 13.10.2016 § 37.

 

 Uudessa ohjeessa noudatetaan pääsääntöisesti samaa rakennetta, joka on osin säädettyä mm. tehtävien osalta ja toisaalta tarpeelliseksi todettua sisäisen valvonnan järjestämisessä. Ohjeessa määrätään kunkin toimijan vastuut ja tehtävät aiempaa ohjetta tiivimmin perusteiden tasolla.

 

 Kunnanhallitus laatii erikseen tarkemman vuosittaisen suunnitelman sisäisestä valvonnasta tämän ohjeistuksen mukaisesti.

 

 Ohjeiden tarkoituksena on ohjata kunnanhallitusta sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamisessa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy kunnan ja konsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet liitteen mukaisesti.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.