RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nimeämispyyntö edustajasta Itä-Suomen vesihuoltovalvojien yhteistyöryhmään
Kunnanhallitus 15.01.2024 § 6 Julkinen
398/00.04.01.01/2023
Valmistelija Kunnanjohtaja Henri Tanskanen
Asian tausta Lain aluehallintovirastoista (896/2009) 4 § mukaisesti aluehallintovirastot hoitavat niille erikseen säädettyjä tehtäviä muun muassa ympäristöterveydenhuollossa. Aluehallintoviraston tehtävänä on lisäksi varautumisen yhteensovittaminen alueella ja siihen liittyvän yhteistoiminnan järjestäminen, valmiussuunnittelun yhteensovittaminen, kuntien valmiussuunnittelun tukeminen. Lisäksi AVI.n tehtävänä on tukea toimivaltaisia viranomaisia turvallisuuteen liittyvien tilanteiden viranomaisjohtamisen osalta, sekä tarvittaessa sovittaa toimintaa viranomaisten kesken.
Koronapandemian puhjettua keväästä 2020 lähtien Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskusten vesihuoltoviranomaiset ja Itä-Suomen kuntien ympäristöterveydenhuollon talousvesivalvontaviranomaiset ovat kokoontuneet vesihuollon tilannekuvan tiimoilta yhteen Itä-Suomen AVIn kutsumana.
Tämän jälkeen yhteistyöryhmä on kokoontunut tiiviisti käymään läpi alueen vesihuoltoon ja talousveteen liittyvien varautumis- ja yhteistyöasioiden tiimoilta. Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Anne-Kaarina Lyytinen on toiminut yhteistyöryhmässä kokoonkutsujana ja puheenjohtajana.
Syksyllä 2023 ryhmä muutti nimensä Itä-Suomen vesihuoltovalvojiksi. Yhteistyöryhmässä on Etelä-Savon ELY-keskuksen vesihuoltoyksikön edustajat sekä Itä-Suomen kuntien talousveden valvontaviranomaiset (terveydensuojeluviranomaiset) kolmen edellä mainitun maakunnan alueelta. Yhteistyöryhmä toimii toistaiseksi.
Itä-Suomen aluehallintovirastolla ei ole vesihuoltolain mukaisia tehtäviä tai rooleja. Ryhmä päätti kuitenkin, että ryhmän kokoonkutsujana ja teknisenä puheenjohtajana jatkaa Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Anne-Kaarina Lyytinen. Sihteeriys on kiertävä.
Kokoukset järjestetään noin 4 kertaa team-kokouksina, minkä vuoksi salassa pidettäviä asioita ei kokouksissa käsitellä. Kokouksia voidaan tihentää tarpeen niin vaatiessa. Kokoukset ovat vuorovaikutteisia ja keskustelevia, jokainen edustaja voi esittää asioita tai teemoja, joita yhteistyöryhmässä olisi ajankohtaisesti hyvä käsitellä. Kokouksia ei nauhoiteta. Jokainen edustaja toimii oman organisaationsa resurssivarjoin.
Yhteistyöryhmä päätti 7.11.2023 kokouksessa täydentää yhteistyöryhmää lisäämällä siihen ELY-keskusten puhdistamonvalvojat ja kutsumalla edustajat myös hyvinvointialueiden pelastuslaitoksilta. Lisäksi tarvittaessa kutsutaan edustajat kuntien ympäristönsuojelusta niiltä osin, kun kokouksessa on heitä koskevia asioita.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Esitän kunnanhallitukselle, että se valitsee kunnan edustajaksi kuntatekniikan päällikkö Jussi Heiskasen.
Perustelut Vesihuolto kuuluu Heiskasen vastuualueeseen.
Sovellettavat säädökset Kuntalain 39 §
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |