Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Erityisryhmien neuvosto
Muistio 10.01.2024/Asianro 5


 

 

Kunnan tilojen käyttö ja Ellinkulman esteettömyys

 

Erityisryhmien neuvosto 10.01.2024 § 5 Julkinen

5/10.03.02.00/2024  

 

 

Asian tausta Tilpalvelupäällikkö Kati Heinonen esittäytyy ja kertoo kunnan tilojen käytöstä sekä Ellinkulman esteettömyyden parantamisen mahdollisuuksista.

 

Esittelijä Tilapalvelupäällikkö Heinonen Kati

 

Päätösehdotus Erityisryhmien neuvosto merkitsee tilapalvelupäällikkön katsauksen tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Kuntarakennepalveluiden johtaja Timo Möttönen kertoi Ellinkulman tiloihin tehdystä kartoituksesta esteettömyyden parantamiseksi ja totesi ettei Ellinkulman tilojen kunnostamista ole mahdollista toteuttaa tässä vaiheessa.

Timo Möttönen kertoi lisäksi seuraavan investoinnin kohdistuvan lukion ikkuna- ja oviremonttiin. Erityisryhmien neuvosto pyytää huomioimaan erityisesti ovien hankinnoissa mahdollisimman esteettömät vaihtoehdot.

Erityisryhmien neuvosto pyysi huomioimaan neuvoston jäsenten näkemykset erityisesti kunnan tiloja peruskorjattaessa.