RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtionosuuspäätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävän valtionosuuden sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävän rahoituksen tarkistamisesta vuodelle 2023
Kunnanhallitus 29.01.2024 § 19 Julkinen
11/02.05.01.00/2024
Valmistelija Talouspäällikkö Ilpo Huurinainen
Asian tausta Kunnanhallitukselle tuodaan tiedoksi valtionosuuspäätös VN/34954/2022-OKM-31 opetus- ja kultuuritointa varten kunnille myönnettävän valtionosuuden sekä rahoituksen tarkistamisesta vuodelle 2023.
Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä korjataan kuntien rahoitusta hallintolain (434/2003) 50 § nojalla. Juuan kunnan rahoitus vähenee -4 857 euroa (aiemmin -91 140 €, korjattu -95 997 €).
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee päätöksen tietoonsa saatetuksi ja tyytyy päätökseen.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |