Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 25


 

 

Puhtaus- ja ruokapalvelupäällikön selvitys Poikolan koulun kouluruokailusta ja tarjottavasta ruuasta

 

Hyvinvointilautakunta 23.04.2024 § 25 Julkinen

129/12.00.01.05/2024  

 

Valmistelija Puhtaus- ja ruokapalvelupäällikkö Satu Hyvärinen

 

Asian tausta Hyvinvointilautakunta on pyytänyt selvitystä kouluruuasta sekä ruokailuaikojen järjestämisestä koulupäivän aikana. Koululounaan aikainen ajankohta koulupäivän aikana joidenkin luokkien osalta on puhututtanut joitakin huoltajia.

 

 Poikolan koululla tarjottavan välipalan jatkuminen syyslukukautena 2024 on ratkaistava kevään aikana. Talousarvioon on varattu määräraha välipalan tarjoamiseen ainoastaan kevätlukukaudelle. Mikäli välipalan tarjoamista jatketaan syyslukukaudella, tästä syntyvien kustannusten kattamiselle tarvitaan määräraha. Kokouksessa esitellään välipalan jatkamisesta syntyvien kustannusten määrä erilaisilla välipalavaihtoehdoilla.

 

 Kouluruuassa siirryttiin 1.1.2024 alkaen Valtion ravitsemusneuvottelu-kunnan antaman suosituksen mukaiseen kouluruokaan maidon ja levitteen osalta. Tämän vaikutuksia ruokailuun ja ruokahävikin määrään on jo todennettavissa tässä vaiheessa.

 

 Puhtaus- ja ruokapalvelupäällikkö Satu Hyvärinen antaa kokouksessa selvityksen edellä mainittuihin asioihin.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Nevalainen Virpi K

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi puhtaus- ja ruokapalvelupäällikön antaman selvityksen.

 

Sovellettavat säädökset Hallintosääntö 5 luku § 5

 

Päätös Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi puhtaus- ja ruokapalvelupäällikön antaman selvityksen.