RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 08.04.2024/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sidonnaisuusilmoitusten käsittely
Tarkastuslautakunta 26.10.2023 § 48
Kuntalain (410/2015) 84 §:n mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava sidonnaisuuksistaan tarkastuslautakunnalle, joka saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi. Ilmoitukset julkaistaan yleisessä tietoverkossa. Säännöstä sovelletaan 1.6.2017 alkaen.
Kuntalaki 84 §: Tämän pykälän 2 momentissa tarkoitetun kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.
Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta 1.Tarkastaa sidonnaisuusilmoitukset 2. Tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista antamaan/täydentämään annettua ilmoitusta. 3.Saattaa sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Päätös Tarkastuslautakunta tarkasti sidonnaisuusilmoitukset ja kehottaa seuraavia henkilöitä täydentämään annettua ilmoitusta: Timo Möttönen, Sami Pakarinen, Matti Peura,Tiina Pitkänen ja Asko Vattulainen.
Tarkastuslautakunnalla on valvontavelvollisuuteensa liittyen mahdollisuus kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uusi ilmoitus tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta. Täydennyspyyntömenettelyyn voidaan ryhtyä, jos tarkastuslautakunnan tietoon tulee sidonnaisuuksia, joista ei ole ilmoitettu. Jos ilmoitusvelvollinen ei muistutuksista huolimatta palauta sidonnaisuusilmoitusta, hänen kohdalleen rekisteriin merkitään tieto "ilmoitusta ei palautettu" tms.
Sidonnaisuuksien käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa.
Tarkastuslautakunta 22.11.2023 § 54
Tarkastuslautakunta tarkastaa sidonnaisuusilmoitukset.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta 1.Tarkastaa sidonnaisuusilmoitukset 2. Tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista antamaan/täydentämään annettua ilmoitusta. 3.Saattaa sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Päätös Tarkastuslautakunta tarkasti sidonnaisuusilmoitukset ja puheenjohtaja pyytää seuraavia henkilöitä täydentämään ilmoitustaan: Matti Peura, Asko Vattulainen, Tiina Pitkänen, Sami Pakarinen ja Risto Alanko.
Tarkastuslautakunta päätti saattaa 5.12.2023 mennessä tulleet sidonnaisuusilmoitukset kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Tarkastuslautakunta 08.04.2024 § 20 Julkinen
340/00.03.00/2021
Tarkastuslautakunta tarkastaa sidonnaisuusilmoitukset.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
1.Tarkastaa sidonnaisuusilmoitukset
2.Tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista täydentämään annettua ilmoitusta.
3.Saattaa sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Päätös Tarkastuslautakunta käsitteli sidonnaisuusilmoitukset ja kehottaa Asko Vattulaista, Matti Peuraa ja Sami Pakarista täydentämään sidonnaisuusilmoituksiaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |