RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite, maksuttoman lukiokoulutuksen säilyttämiseksi Juuassa
Kunnanvaltuusto 27.05.2024 § 19 Julkinen
167/00.01.06/2024
Juha Saarelainen jätti valtuustoaloitteen maksuttoman lukiokoulutuksen säilyttämiseksi Juuassa. Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut yhteensä 16 valtuutettua.
Valtuustoalaoitteessa esitetään seuraavaa:
"Eduskunnan kehysriihessä tehtiin esitys maksuttoman toisen asteen rajaamisesta sen vuoden loppuun, kun opiskelija täyttää 18 vuotta. Tämä romuttaisi nykyisen maksuttoman toisen asteen mallin, ennen kuin yksikään sen piirissä aloittanut opiskelija ehtii valmistua esimerkiksi ylioppilaaksi.
Päätös tarkoittaisi sitä, että muun muassa oppimateriaalien, kannettavan tietokoneen ja muiden välttämättömien työvälineiden, sekä ylioppilastutkintoon kuuluvien ylioppilaskokeiden kustannukset voi siirtyä nuoren itsensä maksettavaksi kesken opintojen. Monimutkaisuuden lisäksi malli on eriarvoistava: oppimateriaaleista koituvat lisäkulut osuvat erityisesti niihin nuoriin ja perheisiin, joihin myös asumistuen ja muun sosiaaliturvan leikkaukset ovat jo kohtuuttomasti osuneet.
Riskinä on, että maksullisuuden alkaessa opinnot keskeytetään erityisen herkässä ikävaiheessa lukion ollessa kesken. Tämä ei palvele tavoitetta nostaa Suomen koulutustasoa, eikä etenkään vähennä nuorten syrjäytymisriskiä, pahoinvointia tai mielenterveyskriisiä. Maksuttomuus olisi myös yksi vetovoimatekijä Juuan lukiolle.
Me allekirjoittaneet Juuan kunnanvaltuutetut esitämme, että Juuan kunta säilyttää Juuan lukion maksuttomana nykyisen mallin mukaisesti tutkinnon suorittamisen loppuun asti, tai sen kalenterivuoden loppuun asti, kun opiskelija täyttää 20 vuotta."
Valtuustoaloite on liitteenä.
Päätös Kunnanvaltuusto merkitsi aloitteen tietoonsa saatetuksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |