RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuusto- ja kuntalaisaloitteet vuonna 2023
Kunnanhallitus 06.05.2024 § 81
Valmistelija Hallintojohtaja Aki Jäppinen
Asian tausta Kuntalain 23 §:n mukaisesti kunnan asukkailla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet.
Kunnan hallintosäännön 17 luvun 1 §:n ja 2 §:n on säädetty kuntalaisten tekemien aloitteiden käsittelystä. Aloitteen käsittelee se kunnan viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa. Kunnanhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.
Liitteenä on yhteenveto kuntalaisten ja valtuutettujen vuonna 2023 tekemistä aloitteista ja selvitys niiden käsittelystä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Esitän kunnanhallitukselle, että se katsoo saaneensa aloitteet ja niihin liittyvät toimenpiteet tiedoksi sekä saattaa asiakokonaisuuden edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Päätös Hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto 27.05.2024 § 12 Julkinen
201/00.01.06/2023
Päätösehdotus Kunnanhallitus saattaa aloitteet ja niihin liittyvät toimenpiteet tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |