RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Osavuosikatsaus I/2024
Kunnanhallitus 20.05.2024 § 90
Valmistelija Talouspäällikkö Ilpo Huurinainen
Asian tausta Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaisesti kunnan osavuosikatsaus laaditaan tilanteesta 31.3. Osavuosikatsauksessa esitetään keskeinen taloustilanne ja tavoitteiden toteutuminen vuoden 2024 tammi-maaliskuun aikana. Useiden tavoitteiden osalta työ valmisteluvaiheessa näin alkuvuonna ja toteutuminen etenee vuoden mittaan.
Alkuvuonna talous on toteutunut lähes talousarviossa suunnitellun mukaisesti. Toimintatuottojen (TA 8,28 milj. euroa) toteutuma on 1,98 milj. euroa, (23,93 %). Toimintakulujen, TA 18,46 milj. euroa, toteutuma on 4,42 milj. euroa (23,94 %). Toimintakulut ovat toteutuneet pääasiassa talousarvion mukaisesti. Toimintakulujen kertymään vaikuttaa koko vuoden ajan kausivaihtelu (esim. lämmitysjaksot, koulujen ruokakustannukset, kesälomat jne.). Vuoden 2024 työehtosopimusten mukaiset korotukset toteutuvat pääosin kesäkuusta alkaen. Tammi-maaliskuun lukuja tuleekin katsoa suuntaa-antavina joiden ennustetarkkuus tarkentuu vuoden mittaan.
Verotuloja on talousarvioon budjetoitu 8,42 milj. euroa. Verotulojen toteutuma on 2,09 milj. euroa, 24,78 %. Verotulojen kertymä on lähes talousarviossa ennakoidun mukaista. Valtionosuuksia on talousarvioon budjetoitu 2,00 milj. euroa ja toteutuma on 0,531 milj. euroa, 26,44 %.
Vuosikate talousarviossa 2024 on 0,55 milj. euroa ja toteutunut vuosikate on 0,18 milj. euroa.
Vuosikate ei riitä poistoihin. Talousarviossa poistoja on 1,80 milj. euroa ja toteutuneet poistot ovat 0,43 milj. euroa ja poistoerot 0,08 milj. euroa. Poistot sekä poistoerot ovat toteutuneet lähes talousarviossa suunnitellun mukaisesti. Vuoden 2024 talousarviossa tilikauden tulos on -1,25 milj. euroa ja alijäämä 0,92 milj. euroa.
Tilikauden tulos maaliskuun lopussa on -0,43 milj. euroa ja tilikauden alijäämä on -0,17 milj. euroa. Alkuvuonna 2024 ei ole nostettu uusia lainoja.
Investointimenot ovat toteutumassa myöhemmin tänä vuonna ja mahdolliset rahoitustarpeet toteutuvat niiden myötä. Alkuvuonna on tehty mm. kilpailutuksia ja suunnittelua.
Talouden toteutumalukuja ja tavoitteita esitellään tarkemmin osavuosikatsauksessa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee osavuosikatsauksen tietoonsa saatetuksi ja saattaa sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Perustelut Edellä esitetyt
Sovellettavat säädökset Kuntalain 39 §.
Päätös Hyväksyttiin.
Talouspäällikkö Ilpo Huurinainen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.52.
Kunnanvaltuusto 27.05.2024 § 13 Julkinen
133/02.02.02.01/2024
Päätösehdotus Kunnanhallitus saattaa osavuosikatsauksen kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |