RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 82
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tuloslaskelma Juuan kunta 2024 tammi-maaliskuu | ||
KH Hallinto Käyttötalouden toteutumisvertailu 2024 tammi-maaliskuu | ||
KH Kuntarakennepalvelut Käyttötalouden toteutumisvertailu 2024 tammi-maaliskuu |
Talouden seuranta tammi-maaliskuu 2024 Hallinnon ja Kuntarakenteen palvelualueet
Kunnanhallitus 06.05.2024 § 82 Julkinen
133/02.02.02.01/2024
Valmistelija Talouspäällikkö Ilpo Huurinainen
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen 2024 mukaan palvelualueiden on raportoitava talouden ja tavoitteiden toteutumisesta säännöllisesti sille toimielimelle, jonka alaisuudessa ne toimivat. Lisäksi raportoidaan koko kunnan tilanteesta. Mahdollisiin poikkeamiin on annettava selvitys ja ilmoitettava mihin toimenpiteisiin on ryhdytty ja vaatiiko asia uusia päätöksiä toimielimeltä. Raportti on laadittava tilanteesta, joka on kirjanpidossa valmis toimielimen kokouksen esityslistan julkaisuhetkellä. Tällä hetkellä on valmistunut tammi-maaliskuun tilanne.
Käytettävissä olevan kolmen kuukauden perusteella ei voida vielä luotettavasti ennustaa koko vuoden tilannetta. Vuoden 2024 työehtosopimusten mukaiset palkankorotukset toteutuvat pääosin vasta seuraavalla vuosineljänneksestä alkaen. Kolmen kuukauden jaksosta puuttuu vielä useita suurempia kertaeriä kuten osinkotuottoja ja metsänmyyntituloja, lomarahat sekä kesän alussa toteutuvat palkkojen yleiskorotukset.
Investointien osalta asiat ovat monin osin valmisteluvaiheessa (kilpailutukset, päätökset) ja talouden luvuissa toteutuma näkyy selkeämmin loppuvuonna. Tavoitteiden alkuvuoden toteutumatilanne esitetään osavuosikatsauksessa.
Kunta yleisesti
Tammi-maaliskuussa sekä toimintatuotot että toimintakulut ovat toteutuneet lähes talousarviossa arvioidun mukaisesti. Toimintakate (TA2024 -10 177 449 euroa) on toteutunut lähes ennakoidun mukaisena (tot 23,9 5 , -2 436 608 euroa). Verotulot ja valtionosuudet ovat toteutuneet lähes talousarvion mukaisina. Poistot ovat myös toteutuneet talousarvion mukaisina. Pääosa korkoa ja osinkotuotoista toteutuu myöhemmin vuonna 2024. Juuan kunnan tammi-maaliskuun tulos oli 168 806 euroa alijäämäinen (TA2024 -922 995 euroa).
Alkuvuonna ei ole nostettu uusia lainoja. Lainoja on lyhennetty suunnitellun mukaisesti 368 421 euroa. Kassavarat ovat vähentyneet alkuvuonna 660 040 eurolla.
Hallinnon palvelualue
Talous on pääosin toteutunut talousarvion mukaisesti. Toimintatuotoista on kertynyt 23,9% ja toimintakulujen kertymä on 25,0 %. Toimintakate 25,3 % on talousarvion kehittynyt talousarvion mukaisessa tavoitteessa. Toimintakulujen ryhmässä Avustukset on kasvua 9% verrattuna edelliseen vuoteen. Tämä johtuu pitkälti kunnan työmarkkinatuen maksuosuuden kasvusta, jossa toteutuma on 105 000 euroa (ed. vuonna 92 340 euroa) ja varattu määräraha on 350 000 euroa. Kustannustason jatkuessa tällä tasolla on ao. määräraha on ylittymässä n. 70 000 eurolla. Kehitystä seurataan jatkossakin kuukausittain.
Kuntarakenteen palvelualue
Talous on pääosin toteutunut talousarvion mukaisesti. Toimintatuotoista on kertynyt 23,2 % ja toimintakulujen kertymä on 25,5%. Toimintakate 14,1 % on toteutunut talousarvion tavoitetta paremmin alkuvuonna. Toimintatuottojen edellistä vuotta pienempään kertymään vaikuttaa eniten metsänmyyntituottojen kertymä (v. 2024 1 513 euroa, v. 2023 110 000 euroa). Tämä johtuu kauppojen erilaisesta jaksottumisesta sekä siitä, että metsänmyyntitulot eivät kerry tasaisesti vuoden mittaan, yleensä ne painottuvat loppuvuoteen.
Liitteenä kunnan tuloslaskelma sekä kunnan ja palvelualueiden käyttötalouden toteutumisvertailuraportit. Raporteilla esitetään lisäksi toteutumat vastuualueittein. Talousarvion sitovuusohjeen mukaan kunnanhallitukseen nähden sitovaa on sen alaisten vastuualuetason yksiköiden toimintakate ja tavoitteet. Lukuja esitellään tarkemmin hallituksen kokouksessa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee vuoden 2024 tammi-maaliskuun talouskatsauksen tietoonsa saatetuksi
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |