Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.05.2024/Pykälä 89


 

 

Juuan Kaukolämpö Oy:n investointitarve ja konserniohjaus omistajapoliittisissa asioissa

 

Kunnanhallitus 20.05.2024 § 89 Julkinen

149/00.01.02.03/2024  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Henri Tanskanen

 

Asian tausta Juuan Kaukolämpö Oy on 100 %:sesti Juuan kunnan omistama osakeyhtiö, joka tuottaa kaukolämpö Juuan kunnan alueella.

 

 Juuan kunnan konserniohjeen mukaan valtuusto asettaa talousarviossa tytäryhteisöille toiminnan ja talouden tavoitteita, jotka on johdettu kuntastrategiasta ja siihen liittyvästä omistajapolitiikasta sekä yhteisön liiketoiminnasta. Konsernijohto neuvottelee tytäryhteisöjen kanssa asetettavista tavoitteista ennen niiden lopullista hyväksymistä. Yhteistyön tuloksena asetetuilla tavoitteilla pyritään varmistamaan, että tytäryhteisöjen toiminta on kuntakonsernin kokonaisedun mukaista.

 

 Talousarvioon vuodelle 2024 valtuusto on asettanut toiminnalliseksi tavoitteeksi valmistautumisen lämpökattilan uusintaan kustannustehokkaasti. Yhtiö suunnittelee ja kilpailuttaa lämpökattilaa koskevan investoinnin tulevaisuuden tarpeita ajatellen. Koska kyse on yhtiön toiminnan kannalta merkittävästä investoinnista, asian valmisteluun tulee hakea omistajaohjauslinjaus kunnanhallitukselta.

 

 Tarkoitus on, että Juuan kaukolämpö Oy:n toimitusjohtaja esittelee lämpökattilainvestoinnin kokonaisuutta kunnanhallitukselle. Tarkoitus on, että asiasta päätetään, kun tarkemmat laskelmat ja vaihtoehdot on käyty huolellisesti läpi.

 

 Toimitusjohtajalle voi esittää asiaan liittyviä kysymyksiä, jonka jälkeen kunnanhallitus käy sisäisen keskustelun jatkotoimenpiteistä ja ohjeistaa kunnanjohtajaa omistajapolitiikan osalta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Esitän kunnanhallitukselle, että se katsoo saaneensa edellä mainittua kokonaisuutta koskevan katsauksen tiedoksi.

 

Perustelut Edellä esitetyt    

 

Sovellettavat säädökset Kuntalain 39 §: Konserniohje.

 

Päätös Juuan kaukolämpö Oy:n toimitusjohtaja esitteli lämpökattilainvestoinnin kokonaisuutta kunnanhallitukselle ajalla klo 17:23 - 17:50.

 

 Toimitusjohtajan esittelyn jälkeen Matti Halonen poistui yhteisöjäävinä kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

 

 Kunnanhallitus merkitsi lämpökattilainvestoinnin kokonaisuutta koskevan katsauksen tietoonsa saatetuksi.

 

Elinkeinosuunnittelija Antti Asikainen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.20.