Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 41



 

 

Valtuustoaloite, maksuttoman lukiokoulutuksen säilyttämiseksi Juuassa

 

Kunnanvaltuusto 27.05.2024 § 19 

 

Juha Saarelainen jätti valtuustoaloitteen maksuttoman lukiokoulutuksen säilyttämiseksi Juuassa. Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut yhteensä 16 valtuutettua.

 

Valtuustoalaoitteessa esitetään seuraavaa:

 

"Eduskunnan kehysriihessä tehtiin esitys maksuttoman toisen asteen rajaamisesta sen vuoden loppuun, kun opiskelija täyttää 18 vuotta. Tämä romuttaisi nykyisen maksuttoman toisen asteen mallin, ennen kuin yksikään sen piirissä aloittanut opiskelija ehtii valmistua esimerkiksi ylioppilaaksi.

 

Päätös tarkoittaisi sitä, että muun muassa oppimateriaalien, kannettavan tietokoneen ja muiden välttämättömien työvälineiden, sekä ylioppilastutkintoon kuuluvien ylioppilaskokeiden kustannukset voi siirtyä nuoren itsensä maksettavaksi kesken opintojen. Monimutkaisuuden lisäksi malli on eriarvoistava: oppimateriaaleista koituvat lisäkulut osuvat erityisesti niihin nuoriin ja perheisiin, joihin myös asumistuen ja muun sosiaaliturvan leikkaukset ovat jo kohtuuttomasti osuneet.

 

Riskinä on, että maksullisuuden alkaessa opinnot keskeytetään erityisen herkässä ikävaiheessa lukion ollessa kesken. Tämä ei palvele tavoitetta nostaa Suomen koulutustasoa, eikä etenkään vähennä nuorten syrjäytymisriskiä, pahoinvointia tai mielenterveyskriisiä. Maksuttomuus olisi myös yksi vetovoimatekijä Juuan lukiolle.

 

Me allekirjoittaneet Juuan kunnanvaltuutetut esitämme, että Juuan kunta säilyttää Juuan lukion maksuttomana nykyisen mallin mukaisesti tutkinnon suorittamisen loppuun asti, tai sen kalenterivuoden loppuun asti, kun opiskelija täyttää 20 vuotta."

 

Valtuustoaloite on liitteenä.

 

Päätös Kunnanvaltuusto merkitsi aloitteen tietoonsa saatetuksi.

 

 

 

Kunnanhallitus 10.06.2024 § 100 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Aki Jäppinen

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee aloitteen tietoonsa saatetuksi ja saattaa aloitteen hyvinvointilautakunnan valmisteltavaksi. 

 

 

Sovellettavat säädökset Hallintosääntö 17 luku 2 §

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Hyvinvointilautakunta 18.06.2024 § 41 Julkinen

167/00.01.06/2024  

 

Valmistelija Virpi Nevalainen

 

Asian tausta Valtuuston tekemä aloite maksuttoman lukiokoulutuksen säilyttämiseksi Juuan kunnassa tuodaan tiedoksi hyvinvointilautakunnalle. Aloitteen tuominen päätöksentekoon vaatii viranhaltijoiden lähinnä lukion ja kansalaisopiston rehtorin valmistelua. Aloite tuodaan päätöksentekoon myöhemmin.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Nevalainen Virpi K

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi valtuuston tekemän aloitteen maksuttoman lukiokoululutuksen säilyttämisestä ja saattaa aloitteen valmisteluun lukion ja kansalaisopiston rehtorille.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi valtuuston tekemän aloitteen maksuttoman lukiokoululutuksen säilyttämisestä ja saattaa aloitteen valmisteluun lukion ja kansalaisopiston rehtorille.

Joona Leinonen poistui tämän asian käsittelyn jälkeen.