Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 123



 

 

Sahateollisuustien investointia koskeva asia

 

Kunnanhallitus 09.09.2024 § 123 Julkinen

103/02.08.00/2024  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Henri Tanskanen

 

Asian tausta Juuan kunnanvaltuusto on hyväksynyt 11.12.2023 § 50 talousarvion investointimäärärahaksi vuodelle 2024 Vesihuoltolaitoksen Sahateollisuustien viemäri- ja käyttövesijohdon uusimiseen 269 000,00 euron määrärahan (alv. 0%).

 

 Kokonaisurakka kilpailutettiin kevättalvella 2024 AFRY Finland Oy:n tekemän suunnitelman pohjalta ja kuntarakennepalveluiden johtaja teki hankintapäätöksen (nro 3/2024), jolla kokonaisurakan toteuttajaksi valittiin Konepalvelu J. Nenonen Oy hintaan 219 000,00 € (alv. 0%).

 

 Urakka aloitettiin elokuussa. Heti alkuvaiheessa havaittiin maaperän laadun ja pohjaveden korkeuden vaikutuksista, ettei elementtikaivuutuenta ollut riittävä toimenpide kaivannon tukemiseksi. Kaivanto täyttyi alhaaltapäin ja tukiseinien saumoista vedellä ja saviliejulla ennen putkiston ja niiden tukirakenteiden asentamista. Urakoitsija esitti ongelman ratkaisemiseksi lisäkustannuksena kaivuutuennan muuttamista ponttiseinätuennaksi ja louhepatjan lisäämistä kaivannon pohjalle.

 

 Urakoitsijan esitys ponttiseinätuennasta ja louheesta on käyty läpi 19.8.2024 suunnittelijan (AFRY Finland Oy) kanssa ja todettu tarpeelliseksi kokonaisurakan onnistumiseksi. Urakoitsija on esittänyt arvion lisäkustannuksesta 98 783,42€ (alv. 0%) 265 metrin kaivannon osuudelta. Koko kaivannon pituus on noin 415 metriä.

 

 Kuntarakennepalveluiden johtaja hyväksyi lisäkustannuksen 98 783,42€ Sahateollisuustien viemäri- ja käyttövesijohdon saneerauksen toteuttamiseksi. Asiaa perusteltiin siten, että urakka-asiakirjoissa määritelty elementtikaivuutuenta on riittämätön maaperän laadun ja pohjaveden korkeuden vaikutuksista johtuen. Työ on aloitettu ja asia on kiireellinen.

 

 Asiassa tulee huomioida se, että lisätyön ja alkuperäisen urakkakustannuksen yhteenlaskettu euromääräinen summa ylittää talousarviossa urakkaan osoitetun määrärahan. Määräraha on sitova, joten ylitystä ei pääsääntöisesti voida hyväksyä. Ottaen kuitenkin huomioon sen, että urakan purkaminen tai lisähankinnan lykkääminen aiheuttaa saatujen tietojen mukaan merkittävää haittaa ja lisätyön hyväksyminen on perusteltua, kunnanhallituksen ei ole syytä käyttää otto-oikeuttaan. Sen tulee kuitenkin tehdä talousarviomuutosesitys kunnanvaltuustolle kustannusarvioiden tarkennuttua.

 

 Johtaja Möttösen päätös on esityslistan liitetiedoissa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Esitän kunnanhallitukselle, että

1. Se katsoo saaneensa tiedoksi kuntarakennepalveluiden johtajan päätöksen eikä käytä otto-oikeuttaan.

2. Se edellyttää kuntarakennepalveluita tekemään viipymättä laskelmat talousarvioon tarvittavista muutoksista niin, että euromääräisesti arvioidaan myös ne mahdolliset kustannukset, jotka nyt eivät sisälly tehtyyn hankintapäätökseen.

3. Kunnanhallitus tekee kuntarakennepalveluiden laskelmien pohjalta viipymättä talousarviomuutosesityksen kunnanvaltuustolle.

 

Perustelut Kunnanhallituksen tehtäviin kuuluu kunnan edunvalvonta sekä sisäinen valvonta. Osana sisäistä valvontaa kunnanhallitus valvoo viranhaltijoiden päätösten lainmukaisuutta ja hankintojen oikeellisuutta. Nyt käsillä olevassa asiassa kuntarakennepalveluiden johtaja on toiminut oikein tilanteessa, jossa urakkasuunnitelmasta on jouduttu poikkeamaan eikä asiaa ole voitu korjata ilman lisätyötä. Suorahankinta ei ylitä hankintalain mukaista kynnysarvoa (rakennusurakka), eikä hankinta ole kunnan hankintaohjeen vastainen.

 

 Hallintosäännön 9 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan kunnanhallitus voi päättää sellaisen maksun suorittamisesta, joka on kuntaa sitova ja kiireellisesti maksettava, vaikka tarkoitukseen ei ole määrärahaa käytettävissä. Kunnanhallituksen on viipymättä tehtävä valtuustolle esitys määrärahan myöntämisestä tai korottamisesta.

 

Sovellettavat säädökset Edellä mainitut.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Kuntarakennepalveluiden johtaja Timo Möttönen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 16.27.