RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 124
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Juuan Kaukolämpö Oy:n liittyminen Kunta-alan ja hyvinvointialueiden työnantajajärjestö KT:n jäseneksi 1.1.2025 lukien.
Kunnanhallitus 09.09.2024 § 124 Julkinen
248/00.01.02.03/2024
Valmistelija Hallintojohtaja Aki Jäppinen
Asian tausta Juuan Kaukolämpö Oy on Avaintyönantajat Avainta ry:n jäsenyritys, joka on valtakunnallinen monitoimialainen yksityisen sektorin työnantajaedunvalvontajärjestö kuntien ja kuntayhtymien määräysvallassa oleville osakeyhtiöille ja säätiöille.
Avainta ry:n ylimääräinen jäsenkokous on lokakuussa 2023 päättänyt käynnistää yhdistyksen lakkautusprosessin, jonka mukaan Avaintan ry:n operatiivinen toiminta lakkaisi 1.1.2025 lukien. Avainta ry suosittaa, että Kunta-alan ja hyvinvointialueiden työnantajajärjestön KT:n jäsenkelpoiset jäsenyhteisöt liittyisivät viimeistään 1.1.2025 lukien KT:n jäseniksi.
Kunta-alan ja hyvinvointialueiden työnantajajärjestön KT:n tavoitteena on, että kaikki KT-jäsenkelpoiset Avaintaan kuuluvat jäsenet liittyisivät KT:n yritysjaoston jäseneksi.
Sopimusalojen henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt (JAU ry, JUKO ry ja SOTE ry) tukevat ja suosittelevat omalta osaltaan Avainta ry:n nykyisten jäsenten liittymistä KT:n jäseniksi.
Yrityksen erotessa Avainta ry:n jäsenyydestä 31.12.2024 ja liittyessä KT:n jäseneksi 1.1.2025, yritys noudattaa Avainta ry:n työehtosopimusta aina sopimuskauden päättymiseen, 30.4.2025 saakka.
KT:n yritysjaoston nykyinen sopimusrakenne on voimassa 30.4.2025 saakka. Yritysjaoston työehtosopimuksia koskevat seuraavat sopimusneuvottelut käydään näillä näkymin alkuvuodesta 2025. Sopijaosapuolten lähtökohtana on, että KT:n yritysjaoston Avaintan 1.5.2025 alkaen korvaavat työehtosopimukset ovat vastaavan tasoisia kuin Avaintan nykyiset työehtosopimukset.
Juuan kunnan konserniohjeessa kohdassa 5. on todettu yhteisön velvollisuudesta hankkia kunnan kanta mm. yhteisössä noudatettavan työehtosopimuksen muuttamisesta.
Juuan Kaukolämpö Oy:n toimitusjohtaja on pyytänyt kunnan kantaa Juuan Kaukolämpö Oy:n liittymisestä Kunta-alan ja hyvinvointialueiden työnantajajärjestö KT:n jäsenyritykseksi 1.1.2025 alkaen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus kantanaan puoltaa Juuan Kaukolämpö Oy:n liittymistä Kunta-alan ja hyvinvointialueiden työnantajajärjestö KT:n jäseneksi 1.1.2025 lukien.
Päätös Matti Halonen poistui yhteisöjäävinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.
Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |