Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Erityisryhmien neuvosto
Muistio 06.11.2024/Asianro 37


 

 

Neuvostojen välinen tapaaminen Lieksassa 27.9.2024 sekä tulevan tapaamisen suunnittelu Juukaan

 

Erityisryhmien neuvosto 06.11.2024 § 37 Julkinen

127/00.02.16/2024  

 

Asian tausta Erityisryhmien neuvoston puheenjohtaja kertoo Neuvostojen välisen tapaamisen sisällöstä.

 

 Juuan kunnan erityisryhmien neuvosto sekä Lieksan ja Nurmeksen ja Lieksan vanhus- ja vammaisneuvostot tapasivat yhteistyön ja vaikuttamisen merkeissä Hotelli Puustellissa Lieksassa perjantaina 27.9.2024. Mukana oli 17 osallistujaa Lieksasta, Nurmeksesta, Valtimolta ja Juuasta. Tapaaminen on jatkoa maaliskuussa olleelle Juuan ja Lieksan neuvostojen tapaamiselle Kolilla. Puhujaksi tilaisuuteen oli kutsuttu Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen, joka kertoi alkuun vasta aluehallituksessa päätetystä ja aluevaltuustolle lokakuussa vietävästä palvelustrategiasta.

 

 Palvelustrategian jälkeen jäi aikaa keskustelulle ja kommenteille. Tapaamisen tavoitteiksi ja anniksi nousi alueellinen yhteistyö ja edunvalvonta. Yhteisiksi arvoiksi koettiin kotiseuturakkaus ja luonto. Keskustelussa jaettiin kuntien neuvostojen hyviä käytäntöjä, mutta eritoten huoli perusterveydenhuollon palveluiden säilymisestä ja työvoimapulasta sekä ikäihmisten hoivasta ja uudistuvasta vammaispalvelulaista.

 

 Neuvostojen tapaamisista muodostuu jatkossa toivottavasti perinne ja Juuan kunnan erityisryhmien neuvosto kutsuu Nurmeksen ja Lieksan vanhus- ja vammaisneuvostot vastavierailulle alkuvuodesta Juukaan uusien ajatusten ja ideoiden kera.

 

 Keskustellaan vastavierailun ajankohdasta ja paikasta, tapaamisen sisällöstä sekä mahdollisista tarjottavista.

  

 

Päätösehdotus Kuullaan erityisryhmien neuvoston puheenjohtajan kertomus neuvostojen välisen tapamisen sisällöstä. Päätetään miten vastavierailu järjestetään.

 

Päätös Käytiin keskustelua tapaamisen sisällöstä. Keskusteluissa heräsi huolta esimerkiksi sekä saattohoidon toteuttamisesta mikäli saattohoito toteutuu kaukana omasta kotikunnasta. Esimerkiksi läheisten mahdollisuudet tavata hoidettavaa omaista ovat jo puutteellisten julkisten kulkuyhteyksien takia heikot. Erityisryhmien neuvosto suunnittelee erilaisia vaikuttamisen- ja puheeksi ottamisen mahdollisuuksia edellä mainittujen huolien tiimoilta ja vaikuttaa asian osalta aktiivisesti eri yhteyksissä. Kotisairaalan toiminta Juuassa koetaan hyvänä. Käytiin myös yleisesti keskustelua hyvinvointialueuudistuksesta, palvelujen keskittämisen vaikutuksista ja yleisesti yhteiskunnallisesta tilanteesta.

Sovittiin vastavierailusta seuraavaa:

-Puheenjohtaja selvittää Juha Mustosen ja muiden vierailijoiden aikatauluja (tammi-helmikuulle 2025) ja sovitaan yhteisen tapaamisen aikataulua tämän pohjalta
-Vieraita olisi tulossa noin 20 henkilöä
-Tapaamisen paikkana kunnantalo, hyvinvointipäällikkö varaa tilan kun ajankohta tiedossa
-Neuvosto tarjoaa vieraille tukevan kahvin, hyvinvointipäällikkö hoitaa tarjoilujen tilaukset kun ajankohta on tiedossa
-Vieraat kustantavat itse omat matkansa