Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 22.11.2024/Pykälä 58


 

 

Sidonnaisuusilmoitukset

 

Tarkastuslautakunta 25.10.2024 § 51 

 

 

Kuntalain 84 § 2 momentissa tarkoitetun kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on mm. valvoa 84 §:ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi.                           

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
1. Tarkastaa sidonnaisuusilmoitukset
2. Tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista täydentämään annettua ilmoitusta.
3. Saattaa sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Tarkastuslautakunta toteaa, että uusilta johtavilta viranhaltijoilta tarvitaan sidonnaisuusilmoitukset.

 

 

 

Tarkastuslautakunta 22.11.2024 § 58 Julkinen

340/00.03.00/2021  

 

 

Asian tausta Tarkastuslautakunnan edellisen kokouksen 25.10.2024 jälkeen on pyydetty ilmoitusvelvollista tekemään sidonnaisuusilmoitus.

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
1. Tarkastaa sidonnaisuusilmoitukset
2. Tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista täydentämään annettua ilmoitusta.
3. Saattaa sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Tarkastuslautakunta tarkasti sidonnaisuusilmoitukset ja saattaa sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi kunnanvaltuustolle 9.12.2024.