RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 147
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Juuan kunnan työterveyshuollon palvelujen hankinta
Kunnanhallitus 23.09.2024 § 140
Valmistelija Hallintojohtaja Aki Jäppinen
Asian tausta Juuan kunnan työterveyshuollon palvelut kilpailutettiin syksyllä 2023. Tällöin toteutetussa kilpailutuksessa ei saatu yhtään tarjousta. Kunnanhallitus päätti maaliskuussa 2024, että Juuan kunnan työterveyshuollon palvelut kilpailutetaan uudestaan.
Juuan kunnan työterveyspalvelujen kilpailutuksen toteutti elokuussa 2024 Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Pohjois-Karjalan hankintatoimi pyysi tarjoukset Juuan kunnan henkilökunnan hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisten lakisääteisten ennaltaehkäisevien työterveyshuoltopalvelujen (Kela korvausluokka 1) ja tarjouspyynnössä määriteltyjen hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisten työterveyspainotteisten yleislääkäritasoisten sairaanhoidon palvelujen (Kela korvausluokka 2) sekä muiden tarjouspyynnössä määriteltyjen palvelujen tuottamisesta sopimuskaudelle 1.1.2025 - 31.12.2026, jonka jälkeen sopimus voi jatkua toistaiseksi voimassa olevana kuuden (6) kuukauden molemminpuolisella irtisanomisajalla tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö Juuan kunnan työterveyspalvelujen järjestämisestä on liitteenä.
Juuan kunnan työterveyspalvelujen järjestämisestä saatiin kolme tarjousta: Pihlajalinna Lääkärikeskukset Oy:ltä, Siun työterveys Oy:ltä ja Suomen Terveystalo Oy:ltä. Kaikkien kolmen yhtiön jättämät tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaiset.
Tarjouspyynnön mukaiset päätöksenteon perusteet ovat:
Hankintasopimus tehdään yhden tarjoajan kanssa. Valituksi tulee tarjoaja, jonka tarjousvertailun yhteenlasketut pisteet ovat suurimmat, max 100p.
- Hintapisteet max 80p. Hinnan pisteiden laskentatapa: (pienin annettu arvo / tarjottu arvo) * maksimipisteet
- Laadulliset pisteet yhteensä max 20p, koostuvat seuraavasti:
- 10 p mikäli tarjoaa työterveyslääkärin lähivastaanottoaikoja paikan päällä ilmoitetussa työterveyshuollon toimipisteessä arkipäivisin (ma-pe) vähintään kahtena (2) päivänä viikossa vähintään klo 8:00 - 15:30 välisenä aikana.
- 10 p mikäli tarjoaa työterveyshoitajan lähivastaanottomahdollisuuden Juuan kunnan alueelle.
Suoritetun tarjousvertailun perusteella Pihlajalinna Oyj:n tekemä tarjous sai suurimmat pisteet, 100 pistettä. Pihlalinna Oyj:n tekemä tarjous oli hinnaltaan halvin ja heidän tarjous sai myös täydet laadulliset pisteet. Tarjousvertailu liitteenä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että toteutetussa Juuan kunnan työterveyspalvelujen kilpailutuksessa suurimmat pisteet sai Pihlajalinna Oyj:n tekemä tarjous. Pihlajalinna Oyj:n tarjous oli hinnaltaan halvin ja heidän tarjous sai myös täydet laadulliset pisteet.
Kunnanhallitus päättää hyväksyä Juuan kunnan työterveyspalvelujen tuottajaksi ajalle 1.1.2025 - 31.12.2026 Pihlajalinna Oy:n heidän tekemänsä tarjouksen mukaisesti.
Juuan kunta tekee hankintasopimuksen työterveyspalvelujen tuottamisesta Pihlajalinnan Oyj:n kanssa hankintapäätöksen saatua lainvoiman.
Pihlajalinna Oyj:n työterveyspalvelujen tuottamisen käynnistämisen tarkka ajankohta sovitaan yhdessä Juuan kunnan ja Pihlajalinnan Oy:n kanssa huomioiden Juuan kunnan nykyisen työterveyspalvelujen tuottamissopimuksen irtisanomisaika sekä Pihlajalinna Oyj:n palvelutuotannon käynnistämisen järjestelyjen
Sovellettavat säädökset Hallintosääntö 5 luku 2 § 4. kohta
Päätös Kunnanjohtaja muutti päätösesitystään siten, että asian käsittely jätetään pöydälle. Perusteluina laboratoriopalveluiden sijainnin varmistaminen.
Kunnanjohtajan muutettu päätösesitys hyväksyttiin.
Kunnanhallitus 07.10.2024 § 147 Julkinen
268/02.08.00/2024
Valmistelija Hallintojohtaja Aki Jäppinen
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Esitän kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää hyväksyä Juuan kunnan työterveyspalvelujen tuottajaksi ajalle 1.1.2025 - 31.12.2026 Pihlajalinna Oy:n tekemän tarjouksen mukaisesti. Esitän lisäksi, että kunnanhallitus valtuuttaa hallintojohtajan tekemään hankintasopimuksen työterveyspalvelujen tuottamisesta Pihlajalinnan Oyj:n kanssa hankintapäätöksen saatua lainvoiman ja valtuuttaa hallintojohtajan irtisanomaan nykyisen työterveyssopimuksen Siun Työterveys Oy:n kanssa.
Perustelut Pihlajalinna Oyj:n tarjous tarjous oli hinnaltaan halvin ja Pihlajalinna Oyj:n tarjous sai myös täydet laadulliset pisteet.
Sovellettavat säädökset Hallintosääntö 5 luku 2 § 4. kohta
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |