Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 31.10.2024/Pykälä 37



 

 

Nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma kaudelle 2024-2025

 

Nuorisovaltuusto 31.10.2024 § 37 Julkinen

191/00.02.10/2024  

 

Asian tausta Nuorisovaltuuston ohjaaja esittelee alustavaa toimintasuunnitelma (liite) toimintakaudelle 2024-2025.

 

 Nuorisovaltuuston ohjaaja ehdottaa, että syksyllä 2024 nuorisovaltuusto suunnittelee yhden tapahtuman (esim. pikkujoulut) ja keväällä 2025 yhden Juuan nuorille avoimen retken (esim. Joensuuhun) yhteistyössä nuorisovaltuuston ohjaajan kanssa.

 

 Tapahtuman ja retken lisäksi osallistutaan muihin yleisiin nuorisovaltuuston toimintaan liittyviin tapahtumiin ja tarvittaessa järjestetään matalalla kynnyksellä toimintaa tai esimerkiksi kyselyitä.

 

 Sovitaan myös ne kuukaudet (ja mahdollisesti myös päivämäärät), jolloin nuorisovaltuusto kokoontuu. Lisäkokoukset sovitaan tarpeen mukaan erikseen.

  

 

Päätösehdotus Hyväksytään toimintasuunnitelmaa koskeva ehdotus ja huomioidaan tarvittavat muutostarpeet. Päivitetään toimintasuunnitelmaa toimintakauden aikana tarpeen mukaan.

 

Päätös Nuorisovaltuuston ohjaaja esitteli Juuan kunnan nuorisovaltuuston toimintasuunnitelman. Toimintasuunnitelma hyväksyttiin.