Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.10.2024/Pykälä 167


 

 

Kunnan kotisivuja koskeva uudistus ja investointitarve

 

Kunnanhallitus 29.10.2024 § 167 Julkinen

302/00.02.01/2024  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Henri Tanskanen

 

Asian tausta Juuan kunnan nykyisen kotisivun tilanne on tullut tarpeen tarkastella uudelleen. Nykyinen kotisivu ostetaan Meita Oy:n kautta, mutta sivuston ylläpidosta vastaa Siili Solutions. Kotisivujen kanssa on esiintynyt mm. seuraavia haasteita:

 

1. Käyttötuen saatavuudessa on jatkuvia puutteita

2. Sivuille ei ole mahdollista saada kieliversioita

3. Sivustolle ei ole mahdollista luoda varajärjestelmää, joten huoltovarmuutta ei voida taata

4. Sivuja ei pysty käyttämään luonnostilassa, joten muokkaaminen on vaikeaa

 

 Liferayn hinta kuukaudessa on tällä hetkellä 528 euroa kuukaudessa (ALV 0 %). 

 

 Muun muassa ylläolevista asioista johtuen Pohjois-Karjalan kunnat ovat siirtymässä suoraan Meita Oy:n hallinnoimaan Julkkari-järjestelmään. Meita on kehottanut kuntia arvioimaan uudelleen nykyisiä tarpeita. Toisaalta Julkkari järjestelmän käyttöön otto vaatii aikaa ja resursseja. Käyttöönoton hinta on 8000 euroa (ALV 0 %) ja kuukausimaksu sisältäen käyttötuen on 990 euroa kuukaudessa (ALV 0 %). Lisäsivustoista veloitetaan erikseen.

 

 Meita Oy:n Julkkaripalvelun ohella viestintäsuunnittelija on pyytänyt tarjouksia ja referenssejä muilta kunnallisia kotisivuja tehneiltä yrityksiltä. Yksi potentiaalinen vaihtoehto on Poutapilvi Oy, joka on suunnittelut kotisivuja mm. eduskunnalle, puolustusministeriölle sekä lukuisille kunnille. Käyttöönotto on arvokkaampaa kuin Julkkarin osalta (n. 30 000 euroa), mutta kuukausimaksu Poutapilvellä 250 euroa kuukaudessa. Hinnat ovat ALV 0 %.

 

 Tarkoitus on, että kunnan viestintäsuunnittelija käy eri vaihtoehtoja läpi kunnanhallitukselle. Asiaa on syytä arvioida nyt talousarviokäsittelyn yhteydessä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Esitän kunnanhallitukselle, että se katsoo saaneensa tiedoksi viestintäsuunnittelijan katsauksen ja käy keskustelun investoinnin tarpeellisuudesta.

 

Päätös Viestintäsuunnittelija Tanja Soininen esitteli kunnanhallitukselle kotisivujen uudistamisen vaihtoehtoja ajalla klo 16:04 - 16.38.

Hyväksyttiin.