RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.01.2025/Pykälä 9
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kunnanjohtajan ulkomaan virkamatka 1.4-4.4.2025
Kunnanhallitus 13.01.2025 § 9 Julkinen
8/01.03.00.00/2025
Valmistelija Hallintojohtaja Aki Jäppinen
Asian tausta Pohjois-Karjalan kuntajohtajien matka Brysseliin järjestetään 1-4.4.2025. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto järjestää ohjelmaa eri paikoissa sen mukaan, miten kohdehenkilöille ja organisaatioille sopii. Matkalla tavataan Euroopan unionin toiminnassa mukana olevia ja viedään jokaisen kunnan ja maakunnan viestiä Brysseliin. Euroopan unioni on merkittävä toimija etenkin metsätalouden osalta ja unionin päätökset heijastelevat kuntien toimintaan merkittävästi.
Lähtö on tiistaina 1.4. Joensuusta klo 18.00 koneella. Paluu Helsingin kautta Joensuuhun 4.4. perjantaina. Kustannus matkasta lentoineen ja majoituksen kanssa on noin 850 euroa.
Hallintosäännön 5 luvun 2 §:n 2 momentin 22 kohdan mukaan kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan ulkomaan virkamatkoista.
Esittelijä Hallintojohtaja Jäppinen Aki
Päätösehdotus Esitän kunnanhallitukselle, että se myöntää kunnanjohtajalle luvan edellä kerrotulle ulkomaan virkamatkalle.
Päätös Kunnanjohtaja poistui osallisuusjäävinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.
Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |