Dynasty tietopalvelu
Juuan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 29.04.2025/Pykälä 21


 

 

Hyvinvointijohtajan katsaus

 

Hyvinvointilautakunta 29.04.2025 § 21

 

Hyvinvointijohtaja antaa tilannekatsauksen ajankohtaisista asioista.

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta katsoo saaneensa katsauksen tiedoksi.

 

Päätös Hyvinvointijohtajan kertomuksen mukaan liikuntatilojen käyttömaksujen toimintatuotot näyttävät toteutuvan talousarvion   mukaisesti tämänhetkisen osavuosikatsauksen perusteella. Henkilöstön kehityskeskustelut käydään kevään aikana. Tasopalkkajärjestelmän toteuttaminen työn alla. Lasten ja nuorten hytetyöryhmä kokoontui ensimmäisen kerran. Kansalaisopiston liikuntaryhmät jatkuvat sivukylillä kuten tähänkin asti, mutta kausi on lyhyempi. Seuraava lautakunnan kokous pidetään tiistaina 27.5.2025.