RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.03.2025/Pykälä 58
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Yrityspalveluiden ostosopimuksen tilannekatsaus
Kunnanhallitus 31.03.2025 § 58 Julkinen
353/02.08.02/2024
Valmistelija Elinvoimapäällikkö Antti Asikainen
Asian tausta Juuan kunta solmi kunnanjohtajan viranhaltijapäätöksellä 11.12.2024 päätösnumero 33/2024 hankintasopimuksen Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy:n kanssa.
Juuan kunta ja Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy (PIKES Oy) ovat useita vuosia tehneet läheistä yhteistyötä. Osakeyhtiöltä kunta on ostanut omistajanvaihdospalveluita ja muita palveluita tarpeen mukaan.
Syynä tälle on ollut se, että Juuan kunnan palveluksessa on ainoastaan yksi työntekijä (elinvoimapäällikkö), jonka tehtäviin on alusta asti kuulunut yritysneuvonnan kaikki osa-alueet. Hallintosäännön ja lainsäädäntömuutosten myötä elinvoimapäällikön tehtäviin on siirretty kotoutumis- ja TE-palvelujen hoitoon liittyviä tehtäviä. Työmäärä on kasvanut merkittävästi viimeisen kolmen vuoden aikana. Samalla kunnassa on huomattu, ettei yrityksille ole nykyisillä resursseilla mahdollista tarjota laaja-alaisesti yritystoimintaan liittyviä palveluita. Tässä suhteessa Juuan kunta on jäänyt naapurikunnista. Tarkoitus ei kuitenkaan ole, että eri kuntiin sijoittuneet yritykset olisivat eri asemassa yrityspalvelujen osalta.
Yritysneuvontapalveluiden hankintasopimuksella korjataan edellä mainittua tilannetta. Esillä olevassa asiassa sovitaan siten yritysneuvontapalvelujen ostamisesta Juuan kunnan yrityksille. Tarkoituksena on täydentää nykyisen elinkeinopalveluiden tarjoamia palveluita suuremman yhtiön palvelutarjonnan kautta niin, että Juuan alueen yritykset saavat nykyistä kattavampia palveluita yritystoiminnan kehittämiseen. Palvelu on Juuan yrityksille maksutonta ja asiasta on kerrottu syksyn aikana Juuan yrittäjille.
Elinvoimapäällikkö kertoo sopimukseen liittyvistä toimenpiteistä ensimmäisen sopimuskvartaalin osalta, sekä yhteistyöstä PIKES Oy:n kanssa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus katsoo saaneensa tilannekatsauksen yrityspalveluiden ostosopimuksesta.
Sovellettavat säädökset Kuntalain 39 §
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |