Dynasty tietopalvelu
Juuan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.04.2025/Pykälä 67


 

 

Retulahden satamahankkeen tilannekatsaus kunnanvaltuustolle

 

Kunnanhallitus 14.04.2025 § 67 Julkinen

119/00.01.05.00/2025  

 

Valmistelija Elinvoimapäällikkö

 

Retulahden sataman kehittäminen on ollut vireillä keväästä 2021 asti. Kunnanhallitus päätti 17.5.2021 § 69 Retulahden satama - vetovoimaa Pielisestä - esiselvityshankkeen käynnistämisestä. Esiselvityshankkeessa osallistettiin laajasti kuntalaisia, yrityksiä ja päättäjiä. Esiselvityshankkeen loppuraportti saatiin valmiiksi 2022 joulukuussa.

 

Sataman infran kehittämiseen saatavan rahoituksen ehtoina oli muun muassa alueen kaavoitus ja sataman alueen maiden omistus tulee olla hankkeen hakijan omistuksessa. Kunnanhallitus päätti 23.5.2023 § 93 käynnistää Retulahden asemakaavatyön. Asemakaava on tulossa hyväksyttäväksi kunnanvaltuuston kokoukseen 24.2.2025. Maanomistus sataman kehittämisen alueella on kunnan omistuksessa.

 

Retulahden sataman kehittämiseen on haettu rahoitusta EAKR-investointirahoituksesta. Maakunnan yhteistyöryhmä on antanut hakemuksesta virallisen päätöksen 28.2.2025 kokouksessa. Retulahden sataman ensimmäisen vaiheen investoinnin suuruus on 507.500 euroa, josta EAKR-rahoituksesta tukea saadaan 50 %. Kunnan oma investointi on 253.750 euroa. Hankeen toteutusaika on hankkeen rahoituspäätöksestä 30.5.2026 asti.

 

Retulahden sataman kehittäminen on Juuan kunnan strategisena tavoitteena. Kuntastrategiassa elinvoiman kehittäminen yksi viidestä strategian painopisteestä. Vuoteen 2026 asti voimassa oleva Juuan kunnan elinvoimaohjelma perustuu kuntastrategiaan ja Kolin Iso Kuva 2050 visioon. Elinvoimaohjelmassa on mainittu seuraavaa " Ohjelmakauden kärkiteemoina ovat aktiivinen osallistuminen aluekehittämisen hankkeisiin, Tahkovaaran luontomatkailun kehittäminen, Juuan sataman kehittäminen, työllisyyden edistäminen ja uudisrakentamisen edistäminen." Kuntastrategia, elinvoimaohjelma ja Kolin Iso Kuva 2050 visio ovat valtuuston hyväksymiä asiakirjoja.

 

Retulahden ensimmäinen vaihe pitää sisällään sataman infran parannuksen. Laivalaiturin uusiminen, puisen rantaraitin tekeminen ja vierasvenepaikkojen uusiminen. Retulahden kehittämisen toisessa vaiheessa on tarkoitus lisätä vakituisia venepaikkoja ja laajentaa infran kehittämistä Retulahden pohjoiseen osaan.

 

Kuntatekniikan päällikön vastuualueisiin hallintosäännön mukaan kuuluu liikenneväylät, kunnallistekniikka, vesihuoltolaitos sekä puistot ja yleiset alueet. Kuntatekniikan päällikkö on ollut kuitenkin poissa työstä marraskuusta 2024 lähtien ja poissaolo jatkuu tämänhetkisen tiedon mukaan 30.5.2025 saakka. Kuntarakennepalveluissa ei ole resurssia hoitaa kyseistä hanketta ilman ulkopuolista apua. Kunnanhallitus on 17.2.2025 § 27 kokouksessaan antanut toimivallan viranhaltijoille palkata riittävän resurssin kyseiselle hankkeelle.

 

Tilapalvelupäällikkö teki hankintapäätöksen Nro 4/2025 Retulahden satamahankkeen ensimmäisen vaiheen projektipäälliköstä 20.3.2025. Hankkeen projektipäälliköksi valittiin Jatava Consulting Oy:n Jarmo Wacklin. Projektipäällikön kustannukseksi on arvioitu ilman arvonlisäveroa 12.500 euroa. Työ sisältää suunnitelmien ja urakan kilpailutuksen, yhteydenpidon osapuoliin, sekä valvojana toimimisen urakan aikana.

 

 Retulahden satamahankkeen vastuuhenkilönä kunnan puolelta toimii kuntarakennepalveluiden johtaja Timo Möttönen ja kunnan yhteyshenkilönä hankkeessa toimii elinvoimapäällikkö Antti Asikainen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kuntarakennepalvelujen johtaja Timo Möttönen ja elinvoimapäällikkö Antti Asikainen tulevat kertomaan Retulahden satamahankkeen etenemisestä ja tämän hetkisestä tilanteesta.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.