Dynasty tietopalvelu
Juuan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.05.2025/Pykälä 77


Liite 1 rakennustili-selvitys

 

 

Rakennustilien hyväksyminen / 8113 koulun piha-alue vaihe 2

 

Kunnanhallitus 05.05.2025 § 77 Julkinen

134/10.03.02.00/2025  

 

Valmistelija Tilapalvelupäällikkö Emmi Huttunen

 

Asian tausta Kyseessä olevan hankkeen toteuttamiseksi oli talousarvion investointiohjelmiin varattu rahaa vuosille 2022-2023 yhteensä 640 000 €, alv 0 %. Osa toteutuksesta kuitenkin siirrettiin khall:n päätöksellä 11.04.2022 § 207 tehtäväksi vuonna 2024, koska tarjoukset ylittivät talousarvion investointimäärärahan. Vuodelle 2024 talousarvion investointiosaan varattiin rahaa 55 000 €, alv 0 %. Näin ollen pääosa hankkeesta toteutettiin kokonaishintaurakkana vuosina 2022-2023, ja urakoitsijana toimi Pielisen Maanrakennus Oy. Vuoden 2024 toteutukset suoritettiin kunnan omana työnä käyttäen tarvike- ja alihankinnoissa ostopalveluita.

 

 Vuoden 2024 hankintoihin jäi pihakatokset ja varasto. Vuodelle 2024 varattu raha oli ylittymässä, joten tähän haettiin investointiosan määrärahan muutosta. Kunnanhallitus myönsi kokouksessaan 03.12.2024 § 200 hankkeelle 30 000 € lisämäärärahan, joka siirrettiin toiselta projektilta kuntarakennepalvelualueelta.             

 

 Projektikirjanpidon mukaan toteutuskustannuksiksi muodostui yhteensä 704 633,62 €, alv 0 % liitteenä olevan rakennustiliselvityksen mukaisesti.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Esitän kunnanhallitukselle, että se hyväksyy investointihankkeen 8113 koulun piha-alue vaihe 2 toteutuksen rakennustilit kokonaiseuromäärältään 704 633,62 €, alv 0 % liiteaineistossa esitetyin tiedoin.

 

Perustelut Juuan kunnan hallintosäännön mukaan toteutuskustannuksiltaan yli 300 000 € investointihankkeiden rakennustilien hyväksymisestä päättää kunnanhallitus.

 

Sovellettavat säädökset Hallintosääntö 5.luku 2 § kohta 10.

 

Päätös Hyväksyttiin.