Dynasty tietopalvelu
Juuan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 139


Juuka rahoitussuunnitelma 2025-2026

 

 

Juuan kunnan rahoitus joukkoliikennepalveluiden rahoitussuunnitelmaan ajokaudelle 2025-2026

 

Kunnanhallitus 08.09.2025 § 139 Julkinen

234/08.01.00.01/2025  

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Virpi K. Nevalainen

 

Asian tausta Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja Juuan kunnan välillä on solmittu yhteistyösopimus henkilökuljetusten järjestämisestä, joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmästä ja joukkoliikenteen kustannusten jakamisesta. Sopimus on tullut voimaan 1.6.2020 ja sitä on muutettu 5.6.2023 alkaen. Sopimus on voimassa toistaiseksi.

 

 Yhteistyösopimukseen perustuvassa rahoitussuunnitelmassa sovitaan kunnan rahoitusosuudesta kuntalaisiaan palvelevissa ELY-keskuksen joukkoliikennehankinnoissa. Rahoitussuunnitelma tehdään vuosittain ja siinä sovitaan ajokaudelle kohdistuvien kustannusten jakamisesta.

 

 Aluehallinnon uudistuksen myötä ELY-keskuksen joukkoliikennetehtävät siirtyvät Traficomiin ja näin ollen Traficom korvaa ELY-keskuksen sopimusosapuolena ELY-kunta yhteystyösopimuksessa ja siihen liitettävässä rahoitussuunnitelmassa 1.1.2026 alkaen.

 

 Joukkoliikennepalveluiden ostoon ja valtionavustuksiin käytettävissä oleva

 määrärahakiintiö vuodelle 2025 on 6,8 M€.  Määrärahakiintiö sisältää lipputulokiintiön 750 000 euroa. Viime vuosina tehdyillä sopeuttamistoimilla mm. vuorotarjonnan karsimisella ja valtionavustuksien pienentämisellä on saatu turvattua määrärahan riittävyys joukkoliikennepalveluiden hankintaan. Kuntien kustannusosuudet säilyvät viime ajokauden tasolla. On kuitenkin huomioitava, että joukkoliikenteen arvonlisäveron nousu 10 prosentista 14 prosenttiin 1. tammikuuta 2025 alkaen vaikuttaa kuntien euromääräisiin kustannuksiin.

 

 Käyttöoikeussopimuksiin perustuvassa kuntarajat ylittävässä liikenteessä ELY-keskuksen rahoitusosuus on 75 % ja kuntien yhteenlaskettu rahoitusosuus 25 %. Kuntien rahoitusosuudesta keskuskaupungin osuus on 20 % ja jäljelle jäävä osuus jaetaan kaikille kunnille tasaosuuksin mukaan lukien keskuskaupunki. Kustannukset jaetaan kohdekohtaisesti niiden kuntien kesken, joita kohteen liikenne palvelee. Lisäksi voi olla edellisestä poikkeavia erikseen sovittuja kustannusosuuksia. Kuntien sisäisen liikenteen kustannuksista kunnat vastaavat kokonaan.

 

 Kunnan rahoitusosuutta koskeva rahoitussuunnitelma ajokaudelle 2.6.2025 - 31.5.2026 on liitteenä.

 

 Pohjois-Savon ELY-keskus esittää liitteenä olevan rahoitussuunnitelman hyväksymistä osaksi solmittua yhteistyösopimusta ja toimittamaan kunnan kannanoton rahoitussuunnitelmaan 19.9.2025 mennessä ELY-keskuksen kirjaamoon. 

 

 ELY-keskus laatii kunnan maksueräluettelot sopimusten liitteeksi ja indeksitarkistaa hinnat sopimusehtojen mukaisesti.

 

 

 

 Juuan kunnan osalta rahoitussuunnitelma koskee Valtimo-Nurmes-Juuka/Koli-Joensuu ja Nurmes-Juuka-Joensuu reittejä.

 

  Juuan kunnan maksuosuus joukkoliikenteen rahoitussuunnitelmassa kaudella 3.6.2024-1.6.2025 oli yhteensä 15 671 euroa (sis. alv 10 %).

 

Juuan kunnan maksuosuus joukkoliikenteen rahoitussuunnitelmaskaudella 2.6.2025- 31.5.2026 on yhteensä  23 610 euroa (sis. alv 14 %).

 

Hallintosäännön 5 luvun 2 § kohdan 8. mukaisesti kunnanhallitus hyväksyy joukkoliikennettä koskevat sopimukset.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisen Juuan kunnan rahoitusosuuden joukkoliikenteen rahoitussuunnitelmaan ajokaudelle 2.6.2025 -31.5.2026, yhteensä 23 610 euroa (sis. alv 14 %). 

 

Perustelut Rahoitussuunnitelman mukaisella maksuosuudella kunta pystyy osaltaan turvaamaan joukkoliikenteen järjestämistä

 

Sovellettavat säädökset Kuntalain 39 §

 

Päätös Hyväksyttiin.