RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 01.10.2025/Pykälä 15
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Nuorisovaltuuston jäsenten valinta kaudelle 2025-2026
Nuorisovaltuusto 01.10.2025 § 15 Julkinen
292/00.02.10/2025
Asian tausta Juuan kunnassa toimii nuorisovaltuusto (Juuan kunnan hallintosääntö 3 luku 6 §). Nuorisovaltuusto koostuu toimintavuonna 13-20 vuotta täyttävistä juukalaisista nuorista. Nuorisovaltuusto toimii kuntalain mukaisena vaikuttamistoimielimenä, kuten kuntalain 27 § ja 28 §:ssä säädetään. Nuorisovaltuuston toimikausi kestää yhden vuoden ja toimikausi mukailee koulun lukuvuotta (toimikausi alkaa syyskuussa ja päättyy elokuussa).
Juuan kunnan nuorisovaltuuston toimintasäännön 3 §:n mukaan nuorisovaltuustoon valitaan 7 jäsentä ja 2-3 varajäsentä. Tarvittaessa nuorisovaltuuston kokoonpanosta järjestetään äänestys, mikäli halukkaita on enemmän kuin avoimia paikkoja. Mikäli jäseniä ilmoittautuu vain 7, äänestystä ei järjestetä eikä varajäseniä valita.
Nuorisovaltuusto nimeää keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin ensimmäisessä järjestäytymiskokouksessa.
Nuorisovaltuusto valitsee keskuudestaan edustajat kunnanvaltuustoon, hyvinvointilautakuntaan, ympäristölautakuntaan, lasten- ja nuorten ohjaus- ja palveluverkostoon ja maakunnalliseen nuorisovaltuustoon sekä tarvittaessa muihin toimielimiin. Nuorisovaltuuston nimeämällä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus kokouksissa.
Päätösehdotus Määräaikaan mennessä nuorisovaltuustoon ilmoittautui kahdeksan nuorta. Nuorisovaltuuston ohjaaja Anne Väyrynen keskusteli ilmoittautuneiden kanssa ja yksi nuori oli valmis jäämään varajäseneksi, joten vaaleja ei ole tarpeen järjestää.
Nuorisovaltuustoon valitaan seitsemän jäsentä ja varajäsen.
Nuorisovaltuusto nimeää puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin.
Nuorisovaltuusto valitsee edustajat kunnanvaltuustoon, hyvinvointilautakuntaan, ympäristölautakuntaan, lasten- ja nuorten ohjaus- ja palveluverkostoon sekä maakunnalliseen nuorisovaltuustoon.
Päätös Määräaikaan mennessä nuorisovaltuustoon ilmoittautui kahdeksan nuorta, joten valitaan 7 varsinaista jäsentä ja 1 varajasen. Yksi nuori oli itse valmis jäämään varajäseneksi.
Nuorisovaltuuston jäseniksi kaudelle 2025-2026 valittiin
- Zhen Youzhe
- Jäntti Nooa
- Ovaskainen Sauli
- Pirinen Paavo
- Räsänen Teemu
- Toivanen Topi
- Veikanmaa Jasperi
Varajäseneksi valittiin
- Halonen Anna
Puheenjohtajaksi ehdotettiin Topi Toivasta ja Saulia Ovaskaista. Järjestetyssä lappuäänestyksessä Sauli Ovaskainen sai 5 ääntä ja Topi Toivanen 2 ääntä. Puheenjohtajaksi nimettiin äänestyksen tuloksena Sauli Ovaskainen.
Varapuheenjohtaksi ei löytynyt vapaaehtoista, joten suoritettiin arvonta ja arvonnan tuloksena varapuheenjohtaksi nimettiin Jasperi Veikanmaa.
Sihteeriksi nimettiin yksimielisesti Youzhe Zhen.
Kunnavaltuuston edustaksi valittiin suoritetun lappuäänestyksen jälkeen Topi Toivanen, joka sai 6 ääntä Sauli Ovaskaisen saadessa 2 ääntä.
Hyvinvointilautakuntaan valittiin yksimielisesti Youzhe Zhen.
Maakunnalisessa nuorisovaltuustossa jatkaa yksimielisellä päätöksellä Youzhe Zhen.
Ympäristölautakuntaan valittiin yksimielisesti Sauli Ovaskainen.
Lasten ja nuorten ohjaus- ja palveluverkostoon ei löytynyt vapaaehtoista jäsentä, joten suoritettiin arvonta, jonka tuloksena edustajaksi valittiin Paavo Pirinen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |