RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 01.10.2025/Pykälä 19
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Syyslomaretki Kuopioon 14.10.2025
Nuorisovaltuusto 01.10.2025 § 19 Julkinen
292/00.02.10/2025
Asian tausta Nuorisovaltuuston ohjaaja on etukäteen ollut yhteydessä uusiin jäseniin ja esitellyt nuorilta tulleen toiveen järjestää juukalaisille nuorille retki Kuopion Matkukseen syyslomalla. Nuorisovaltuuston ohjaaja on kilpailuttanut kolme kuljetusyritystä ja varannut edullisimman tarjouksen tehneeltä yritykseltä retkeä varten linja-auton 7 vuorokauden kuluttomalla peruutusoikeudella. Retki on tarkoitus järjestää tiistaina 14.10.2025. Nuorisovaltuuston ohjaaja hoitaa retkeen liittyvät käytännön järjestelyt, huolehtii tiedottamisesta ja ottaa vastaan retkelle ilmoittautumiset.
Päätösehdotus Nuorisovaltuusto keskustelee retken järjestämisestä.
Päätös Nuorisovaltuuston ohjaaja esitteli jäsenille ehdotuksen retkestä Kuopion Matkukseen syyslomaviikolla 14.10.2025 ja kertoi retkivalmistelun taustasta sekä jo tehdyistä esivalmisteluista. Keskustelun tuloksena kaksi jäsenistä jätti eriävän mielipiteen ja teki ehdotuksen järjestää nuorille tapahtuman Juuassa. Niinpä Kuopion retkestä järjestettiin äänestys ja enemmistön äänillä retki Kuopion Matkukseen syyslommalla päätetiin järjestää. Retki sai 5 kyllä ääntä ja 2 ei ääntä. Nuorisovaltuuston ohjaaja hoitaa retkeen liittyvät käytännön järjestelyt, huolehtii tiedottamisesta ja ottaa vastaan retkelle ilmoittautumiset.
| Edellinen asia | Seuraava asia |