Dynasty tietopalvelu
Juuan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 211


Kokousasian teksti

 

 

Kunnanvaltuuston kokousaikataulu kevätkaudella 2026

 

Kunnanhallitus 01.12.2025 § 211 Julkinen

344/00.02.00/2025  

 

Valmistelija

 Hallintojohtaja Aki Jäppinen

 

Asian tausta

 Kuntalain 94 §:ssä säädetään valtuuston kokoontumisesta seuraavasti:

 

 "Valtuuston kokoontuminen

 

 Valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi.

 

 Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti.

 

 Valtuuston kutsuu koolle puheenjohtaja."

 

 

Esittelijä

 Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että 

1. kunnanvaltuusto päättää pitää kokouksia kevätkaudella 2026 seuraavasti:

23.2.2026

27.4.2026

1.6.2026 (vuoden 2025 tilinpäätös)

 

2. Kokoukset alkavat klo 18.00, kokouspaikkana on kunnantalo, Poikolantie 1, valtuustosali, ellei jonkun kokouksen osalta toisin määrätä.

3. Kunnanvaltuusto voi pitää tarvittaessa erikseen määrättyinä ajankohtina ylimääräisiä kokouksia

 

Päätös

Hyväksyttiin.